Ruokasektorin koordinaatiohanke

Julkaisu

Ruokasektorin koordinaatiohankkeen valtakunnallisen Ruoka-ala kasvuun -kiertueen havaintoja ja vinkkejä tulevan kehittämistoiminnan toteuttamiseen (pdf).

Tiedotuspostit

Ruokasektorin tiedotusposti ilmestyy noin kerran viikossa. Tilaa tiedotusposti sähköpostiisi paivi.toyli@helsinki.fi. Tässä esillä muutama viimeisin tiedotusposti.

1. Uutta luettavaa – Aitoja makuja -verkkolehti on ilmestynyt

Vuoden viimeisessä lehdessä katsotaan tulevaisuuteen ruokajärjestelmän, skenaarioiden, vastuullisuuden ja yrityksen toiminnan jatkamisen näkökulmasta. Lähiruoka ja ruokalahjat ovat esillä kauppayhteistyön, verkossa järjestettyjen messujen ja artesaaniruoan kautta. Kansainvälistymiseen liittyen yritykset avaavat omia tarinoitaan ja samalla nostetaan esiin, millaisiin asioihin kasvua tavoitellessa on hyvä kiinnittää huomiota. Lisäksi lehdessä esitellään luomupalkintojen ja gradupalkinnon saajat, luonnontuotepäivien antia ja kerrotaan REKO-kuluttajien ruokamaisemista. Lue lehteä osoitteessa https://aitojamakujalehti.fi/. Seuraava lehti ilmestyy 11.3.2026.

2. Aitojamakuja.fi tapahtumakalenterissa

Alla olevasta ruoka-alan tapahtumatarjonnasta lisätietoja aitojamakuja.fi-kalenterissa – ota yhteyttä allekirjoittaneeseen, jos haluat oman tapahtumasi näkyviin.

To 27.11. klo 13–13.50 Pienet ruokailijat, suuret vaikutukset – kohti kestävää tulevaisuutta, etäyhteys

Ti 2.12. klo 8.30–11 SaloFood Lähiruokatreffit

Ke 3.12. klo 9–12 Kohti toimivampia ruokamarkkinoita -seminaari, Helsinki

Ke 3.12. klo 9–11 ETS: Koulutus Tekoälyn hyödyntäminen elintarvikealalla, Teams

Ke 3.12. klo 14–14.30 Ruokaprovinssin keksiviikkokahvit

Ke 3.12. klo 17–19 Tieteellis-gastronominen ruokaklubi: luonnonkalasäilykkeet, Helsinki, Seinäjoki ja Turku

To 4.12. klo 10–15.30 Ruoka maakuvan, brändin ja matkailun kärkenä – verkostoitumispäivä Mikkelissä

To 4.12. klo 10–14 Kasvitaito 2.0 -hankkeen pienryhmä: Viljellyt luonnonkasvit / Pohjois-Karjala, Kainuu, Pohjois-Savo

To 4.12. klo 12–14.30 Ruokaturvallisuus ja fotoniikka, Kuopio

Ma 8.12. – ti 9.12. Pohjoisen elintarvike- ja luonnontuotealan kehittäjien tapaaminen, Paltamo

Ti 9.12. klo 9–11.30 Ruokaelämys alkaa tarinasta -webinaari, Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu

Ti 9.12. klo 13–16 FinFoodNet: Pitchaa vakuuttavasti ja rakenna tulevaisuuden kumppanuuksia, Turku

Ke 10.12. klo 8.30–9.15 RuokaHämeen etä-aamukahvit kokoavat yhteen Kanta- ja Päijät-Hämeen ruokasektorin verkostoja

Ke 10.12. klo 12–15.30 Leijona Catering – väylä NATO-hankintoihin, Joensuu

Ma 15.12. klo 15.30–18 Uudenmaan potentiaaliset tilat ruoka-alan yrityksille, Helsinki

Ti 16.12. klo 11–14 Kansallisen ruokastrategian 2040 julkaisutilaisuus, Helsinki ja etänä

Ke 17.12. klo 14–15 Ruokasektorin koordinaatiohanke: infoa hankerahoittajille -webinaari

To 18.12. klo 10–14 Kasvitaito 2.0 -hankkeen pienryhmä: Viljellyt luonnonkasvit / Pohjois-Karjala, Kainuu, Pohjois-Savo

1. Uusia oppaita

– Lapin ruoka 2-hankkeessa on tehty kaksi opasta lähiruokahankintojen edistämiseen: Läheltä parempi – käytännön opas alueellisten elintarvikehankintojen tekemiseen ja Operatiivisen työnjohtajan käsikirja. Lataa oppaat verkkosivulta.

– FINLABEL-hankkeessa on tehty premium private label-toiminnan infopaketti pk-elintarvikevalmistajille. Verkkosivulla myös markkinakatsaukset private label-markkinan kehityksestä eri maissa. Siirry finlabel.fi-sivulle.

– BASCIL-hankkeessa on valmistunut Käytännön ratkaisuja lähiruoantuottajille ruokamatkailupalveluiden suunnitteluun -opas. Tutustu oppaaseen.

2. Lähiruokapäivän joulu

Lähiruokaa ja maaseutua juhlistetaan myös jouluna. Lähiruokapäivän joulua vietetään kaikkialla Suomessa eri ajankohtina. Voit ilmoittautua Lähiruokapäivän kartalle riippumatta siitä, että onko kohde auki säännöllisesti, yhtenä päivänä tai osana muuta tapahtumaa. Lisätietoja: https://lahiruokapaiva.fi/joulu/

3. Tuottajavastuu-sivusto

Jätehuollon tuottajavastuuasioihin liittyvää tieto on koottu yhdelle sivustolle. Tuottajavastuu tarkoittaa, että tiettyjen tuotteiden valmistajilla, maahantuojilla ja etämyyjillä sekä pakkaajilla on lakisääteinen velvollisuus järjestää tuotteiden jätehuolto, kun tuotteet poistetaan käytöstä. Tutustu tarkemmin.

4. Valtakunnallisten kehittämishankkeiden ideahaku

Maaseutuhankkeiden hakuteemana on uudistuva yrittäjyys. Haussa tavoitellaan hankkeita, jotka edesauttavat yritystoimintaa kehittymään ja vastaamaan muuttuvia yhteiskunnallisia, taloudellisia ja ympäristöllisiä tarpeita. Se tarkoittaa sekä uusien yritysten syntymistä että olemassa olevien yritysten uudistumista ja monipuolistumista. Haku auki 31.12. asti, lue lisää.

5. Aitojamakuja.fi tapahtumakalenterissa

Ruokasektorin koordinaatiohanke järjestää tulevina viikkoina:

* Elintarvikealan vienti- ja kansainvälisyys -verkostotapaaminen, Teams 24.11. klo 14–16

* Ruoka maakuvan, brändin ja matkailun kärkenä – verkostoitumispäivä Mikkelissä 4.12. klo 10–15.30

* Ruokasektorin koordinaatiohanke: infoa rahoittajille 17.12. klo 14–15

Ruoka-alan tapahtumatarjonnasta lisätietoja aitojamakuja.fi-kalenterissa – ota yhteyttä allekirjoittaneeseen, jos haluat oman tapahtumasi näkyviin.

1. Tuo TKI-palvelusi näkyväksi

Teetkö työtä esimerkiksi vientikoulutuksen, palvelumuotoilun, tuotekehityksen, brändin, rahoituksen tai kestävän kehityksen parissa? Digitaalinen TKI-kartta kokoaa yhteen alan osaajat ja vahvistaa yhteistyötä elintarvikealan kehittämiseksi. Tuo palvelusi näkyväksi ja vastaa kyselyyn.

2. Suomen kiinnostavuus matkailu- ja ruokamatkailukohteena

Visit Finland on teettänyt mielikuvatutkimuksen siitä, millaisena ruokamatkailumaana Suomi nähdään viidessä maassa (Saksa, Espanja, Ranska, Yhdysvallat ja Japani). Tulokset osoittavat, että suomalainen ruokakulttuuri herättää kansainvälisissä matkailijoissa uteliaisuutta, mutta sen tunnettuus on edelleen rajallinen. Suomeen yhdistetään ennen kaikkea kala, riista, marjat ja sienet. Matkailijoita kiinnostaa paikallinen ruoka ja juoma, torit ja kauppahallit sekä luonnossa syöminen. Tutustu tuloksiin visitfinland.fi-sivulla. Tuloksista löytyy myös kirjoitus Lähiruokaa – totta kai! -blogista.

3. Luontoyrittäjyyden tunnustuspalkinnot

Luonnontuotepäivillä palkittiin Vuoden 2025 luontoyrityksenä Dalla Valle Oy Polvijärveltä. Vuoden luonnontuotetoimijaksi valittiin Arto Montonen Mikkelistä. Lisäksi muistettiin kunniamaininnoilla luontoalan toiminnassa ansioituneita Liisa Tyllilää Ylöjärveltä ja Annukka Sirkkaa Hämeenkyröstä. Siirry aitoluonto.fi-sivun uutiseen. Luonnontuotepäivillä pidettyihin esityksiin voit tutustua täällä.

4. Luomupäivillä jaettiin palkintoja

Luomuliiton 40-vuotista taivalta juhlistettiin Luomupäivien yhteydessä viime viikolla. Samalla palkittiin Vuoden Luomuyrityksenä Karin luomutila ja jaettiin neljä luomukonkarin arvonimeä Pekka Terhemaalle, Soile Prokkolalle, Kari Kuljulle ja Kaija Hinkkaselle. Ajankohtaista luomututkimusta on esitelty abstraktikirjassa.

5. Kyselytutkimuksen tuloksia private label -tuotteisiin liittyen

Elintarvikemarkkinavaltuutetun kyselyn mukaan suomalaiset yritykset kokevat, että private label -tuotteiden valmistus tukee ennen kaikkea tuotannon tehokkuutta ja kapasiteetin käyttöä, mutta sillä on myös kielteisiä vaikutuksia yritysten taloudelliseen kannattavuuteen. Vastaajat nostivat keskeisiksi haasteiksi alhaiset katteet, kustannuspaineet sekä epäreiluiksi koetut kilpailutus- ja neuvottelukäytännöt. Lue uutinen ja tutustu tuloksiin.

6. Lausuntopyynnöt

– MMM pyytää lausuntoja luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laeiksi elintarvikelain, rehulain ja eläintautilain muuttamisesta. Esitys koskee elintarvikelakiin ja rehulakiin esiteltävää häiriötilanteita koskevaa erityissääntelyä, jonka avulla tietyistä lainsäädännön vaatimuksista voidaan tarpeen vaatiessa joustaa. Lausunnot tulee jättää 5.12. mennessä, siirry lausuntopalvelu.fi-sivulle.

– MMM on käynnistänyt lausuntokierroksen hallituksen esityksestä, joka koskee elintarvikemarkkinalain muutoksia. Tavoitteena on vahvistaa elintarvikeketjun heikommassa asemassa olevien toimijoiden asemaa sekä parantaa markkinoiden toimivuutta. Lausunnot tulee jättää 12.12. mennessä, lue mmm.fi-sivun tiedote.

7. Kyselytutkimus kaninlihasta

Savonia-ammattikorkeakoulun agrologiopiskelija Paula Vesamäki tekee opinnäytetyötä kaninlihan kiinnostavuudesta Suomessa. Kyselyllä kartoitetaan kuluttajien tietämystä kotimaisesta kaninlihantuotannosta, ovatko he kokeilleet kaninlihaa ja mitkä asiat vaikuttavat kuluttajien ostopäätöksiin ostaa kotimaista kaninlihaa. Vastaa 30.11. mennessä, siirry kyselyyn.

1. Suomen paras hunaja -kilpailun tulokset

Suomen paras hunaja -kilpailun voitti torniolainen ammattitarhaaja Markku Mykkälä. Kilpailuun osallistui huikeat 157 hunajaa, ja palkintoja jaettiin eri sarjoissa: kiteytetty hunaja, juokseva hunaja, laji- ja aluehunajat, sekä lisäksi valittiin paras paikallisyhdistyshunaja. Tutustu voittajiin hunaja.net-sivulla.

2. Lentävä lautanen -ruokakulttuuripalkinnot on jaettu

Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiö, ELO-säätiö, jakaa vuosittain Lentävä lautanen -ruokakulttuuripalkinnon. ELO-säätiö haluaa vuotuisella palkinnolla kunnioittaa suomalaisen ruokakulttuurin tekijöitä ja tekoja. Tänä vuonna palkinnon saivat suomalainen kotitalousopettaja, Turun kaupunki ja keittiömestari Markus Maulavirta. Lue uutinen elo-saatio.fi-sivulta.

3. Kyselytutkimus elintarviketeollisuuden toimijoille

Kyselyssä kartoitetaan elintarviketeollisuuden käsityksiä rikkakasvien hallinnan merkityksestä organisaatioiden käytännöissä ja päätöksenteossa. Vastaukset tuottavat tietoa kestävien ruokastrategioiden ja ruoantuotantomallien kehittämiseen EU:ssa. Kysely on osa EU:n rahoittamaa CONSERWA-hanketta. Hankkeen tarkoituksena on vähentää kemiallisten kasvinsuojeluaineiden käyttöä ruoantuotannossa ja korvata niitä agroekologisilla rikkakasvien torjuntamenetelmillä vuoteen 2030 mennessä. Lue lisää ja siirry kyselyyn.

4. Ruokavirasto tiedottaa, päivitettyjä ohjeita

Ravintolatoiminnan aloittaminen -opas. Verkkokoulutuksesta löytyy myös kieliversioita.

– Elintarvikemyymälän perustaminen -ohjeistus löytyy verkosta suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.

1. Luonnontuotealan kuulumisia

– Kansainvälisen Nordic Wild Berry and NTFP -tutkimuskonferenssin antiin ja ajankohtaisiin tutkimuksiin voi tutustua abstraktikirjan avulla.

– Marjastus ja sienestys ovat tärkeä osa suomalaista, aineetonta kulttuuriperintöä. Arktiset Aromit ry on myös mukana perinteen vaalimisessa, lue lisää tiedotteesta. Suomessa kartutetaan Elävän perinnön wikiluetteloa (ruoka).

– Vielä ehtii ilmoittautua Luonnontuotepäiville 4.-5.11.

2. Työkalu pienen yrityksen vastuullisuuden nykytilakartoitukseen

Elintarvikealan ja alkutuotannon pienille yrityksille suunnattu vastuullisuuden nykytilakartoitus -kysely auttaa arvioimaan oman yrityksen vastuullisuutta. Kysely kiinnittää huomioimaan, mitä asioita yritysvastuuseen kuuluu ja millaisia asioita arvoketjusta tulevissa vastuullisuuden tietopyynnöissä tullaan kysymään. Tutustu tarkemmin.

3. Kalatalouden kehittämisen tueksi

Euroopan meri-, kalatalous- ja vesiviljelyrahaston (EMKVR) Suomen ohjelmassa on käytettävissä neljä uutta tukimuotoa. Jatkossa tukea voi hakea kertakorvauksena pieniin innovaatio- ja kehittämishankkeisiin, kalastuksen yritystoiminnan kokeilemiseen ja käynnistämiseen sekä pieniin kalataloudellisiin ympäristökunnostuksiin. Lue lisää.

4. Kestävän ruoantuotannon koulutukset

Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskuksen (JOTPA) koulutuskokonaisuudet tukevat maatalouden vihreää siirtymää, omavaraisuutta sekä digitalisaatiota. Ajankohtainen koulutustarjonta:

* Hämeen ammattikorkeakoulu: pääosin etänä toteutettava koulutus kattaa kokonaisuudet: 1) Maaperän terveyden ja kasvukunnon parantaminen sekä ilmastonmuutokseen sopeutuminen, 2) Datan hyödyntäminen ja omistajuus maataloudessa ja 3) Ruoantuotannon kiertotalous ja omavaraisuuden tukeminen, ks. lisätietoja.

* Savonia-ammattikorkeakoulu Oy: Datan omistajuus ja hyödyntäminen maataloudessa -koulutus toteutetaan verkkoympäristössä, jota täydentää lähi- ja hybridiopetus, ks. lisätietoja.

* REDU Edu Oy: Lapissa Louella ja etänä toteutettava koulutus kattaa kolme kokonaisuutta: 1. Maaperän terveyden ja kasvukunnon parantaminen sekä ilmastonmuutokseen sopeutuminen; 2. Ruoantuotannon kiertotalous ja omavaraisuuden tukeminen; 3. Turvepeltojen ilmastopäästöjen vähentäminen, ks. lisätietoja.

5. Aitoja makuja on nyt myös LinkedInissä, https://fi.linkedin.com/company/aitojamakuja

1. Artesaaniruoka SM 2025 palkitut

Kemiönsaarella viime viikon lopulla järjestetyn Artesaaniruoka SM-kilpailun tulokset ja palkittujen listaus löytyy artesaaniruokasm.fi-sivulta. Onnittelut!

2. Food 2.0 -TKI-hankkeet on valittu

Maa- ja metsätalousministeriö on valinnut yhdeksän tutkimus- ja kehittämiskonsortiota rahoitettavaksi Food 2.0 -haussa. Hankkeet käynnistyvät syksyllä 2025 ja niiden maksimikesto on neljä vuotta. Lue tiedote ja tutustu rahoitettuihin hankkeisiin.

3. Lausuntopyyntö päivitetyistä Oiva-arviointiohjeista

Ruokavirasto on päivittänyt Oiva-arviointiohjeita ja julkaisee ohjeet lausuntoa varten. Ohjeet tulevat voimaan 2.1.2026. Lausunnot tulee jättää 31.10. mennessä, tutustu tarkemmin ruokavirasto.fi-sivulla.

4. Tutkimustuloksia

– Oulun yliopiston johtamassa tutkimuksessa on löydetty hillasta nanokokoisia pienoisrakkuloita eli nanovesikkeleitä, joilla voi olla merkittäviä terveysvaikutuksia. Löytö avaa mahdollisuuksia hyödyntää marjojen nanovesikkeleitä ravitsemuksessa, lääkekehityksessä ja hyvinvointituotteissa. Lue tutkimuksesta tarkemmin oulu.fi-sivulta.

– Turun yliopiston Ravitsemus- ja ruokatutkimuskeskuksen tutkimuksessa testattiin, mikä lisää kiinnostusta silakkatuotteisiin. Kalatuotteiden tutut piirteet lisäävät lähestyttävyyttä ja miellyttävyyttä, mutta kiinnostavuutta voidaan lisätä ottamalla inspiraatiota kansainvälisistä ruokakulttuureista. Lue tuloksista tarkemmin utu.fi-sivulta.

– PPT:n maa- ja elintarviketalouden ennuste: Vaisu kysynnän kasvu jarruttaa ruokasektorin kasvunäkymiä. Ruokavienti kasvaa, mutta kotitalouksien varovainen kulutus hidastaa kasvunäkymiä. Tutustu ennusteeseen tarkemmin.

5. Ruokamatkailualan kuulumisia

– Visit Finlandin tilaama tuore kilpailija-analyysi osoittaa, että Suomella on kaikki edellytykset vahvistaa asemaansa ruokamatkailussa. Ruotsi, Tanska ja Norja ovat jo liittäneet ruoasta kertomisen osaksi matkailun tarinaa, ja selvitys antaa eväitä siihen, miten Suomi voi erottua omilla ainutlaatuisilla vahvuuksillaan. Lue tiedote visitfinland.fi-sivulta.

Ruokamatkailukilpailu 2026 starttaa tammikuussa. Tarkempaa tietoa ja myös aiempien vuosien palkituista hungryforfinland.fi-sivulla.

6. Aitojamakuja.fi tapahtumakalenterissa

Ruoka-alan tapahtumatarjonnasta lisätietoja aitojamakuja.fi-kalenterissa. Huomaathan, että lokakuun lopun ja marraskuun alun paikan päällä järjestettäviin tilaisuuksiin ilmoittautumiset tulee tehdä lähipäivinä.

1. IGCAT’s Food Film Menu 2025 – äänestä suosikkiasi!

Eteläkarjalaiset keittiömestarit Anu Narinen ja Ulla Liukkonen tähdittävät kilpailuvideota Pellolta pöytään näkyväksi. Video pääsi finaaliin ja raati valitsee kolme parasta, mutta yleisön suosikki valitaan yleisöäänten perusteella. Tutustu videoihin ja äänestä 10.10. mennessä. Videon on kuvannut Tommi Vilko/Breezy ja se on tehty Pellolta pöytään näkyväksi-hankkeessa.  

2. Uusin luomun kuluttajabarometri on julkaistu

Kuluttajatutkimuksen mukaan yli puolet suomalaisista arvioi lisäävänsä luomutuotteiden käyttöä. Luomun imago on vahvistunut ja kuluttajien suhtautuminen ruuan vastuullisuuteen on nyt positiivisempaa kuin pari vuotta sitten. Etenkin nuoret aikuiset erottuvat luomumyönteisyydellään. Lue tiedote ja tutustu tutkimustuloksiin tarkemmin proluomu.fi-sivulla.

3. Uudet rahoitushaut tukemaan elintarvikeyritysten kansainvälistymistä

MMM ja Business Finland avaavat yhteistyössä kaksi uutta rahoitushakua elintarvikeyrityksille 15.12.2025: 1) Elintarvikeyritysten Market Explorer -rahoituksella yritykset voivat ostaa tietoa uudesta kansainvälisestä markkinasta ja 2) Elintarvikeyritysten Exhibition Explorer on suunnattu kansainvälisille BtoB-messuille osallistuville vähintään neljän yrityksen ryhmille, jotka haluavat kasvattaa omien tuotteidensa tai palveluidensa vientiä uusille kohdemarkkinoille. Lue lisää mmm.fi-sivulta.

4. Kunniamaininta Suomeen EuroSkills2025 -kilpailussa

EuroSkills2025 -kilpailujen Pâtisserie and Confectionery -lajissa oli mukana 10 kilpailijaa Euroopan eri maista. Saimaan ammattiopisto Sampossa kondiittorikisälliksi opiskeleva Erika Ukkonen sijoittui lajissaan hienosti neljänneksi, saaden kilpailussa kunniamaininnan eli Medallion for Excellence -mitalin, mikä jaetaan keskitasoa paremmasta suorituksesta. Kilpailun sisällöstä ja tunnelmia pastrysaimaa.fi-sivulla.

5. Ammattikeittiöiden Luomu SM -voittajat on valittu

Luomu SM -voitot menivät tänä vuonna Kempeleen kunnan ateria- ja puhdistuspalveluille, jossa on lisätty 16 prosenttiyksikköä luomun käyttöä, ja Helsingissä toimivalle yksityiselle Marjatta-koululle, missä luomun osuus on huikeat 57,4 % kiloista. Lue lisää voittajista.

6. 12 kysymystä Suomesta -kysely

Millaisia mielikuvia sinulla on Suomesta? Millaisena näet Suomen verrattuna muihin maihin? Vastaa 12 kysymykseen Suomesta ja osallistu keskusteluun siitä, mitä Suomesta kannattaa kertoa maailmalle. Kysely on avoin kaikille, kaikkialla maailmassa. Kyselyn toteuttaa Finland Promotion Board, Suomen maakuvatyötä ohjaava verkosto. Siirry kyselyyn.

1. Uusi särkikalaverkosto

Kalatalousverkoston alla on aloittanut särkikaloihin keskittyvä verkosto. Särkikalaverkosto kutsuu kala-alan yritykset ja yrittäjät sekä kehittäjät yhteen verkostoitumaan ja jakamaan tietoa. Sivustolta löytyy mm. käynnissä olevat hankkeet sekä ajankohtaisia uutisia ja tapahtumia.

2. Koottua tietoa päättäjille elintarvikehankinnoista

Motivan verkkosivulle on koottu erityisesti päättäjille tietoa, oppaita ja vinkkejä elintarvikehankintojen edistämiseksi. Sivustolla annetaan vinkkejä, mitä kunnan tai hyvinvointialueen päättäjä voi tehdä, mitä vaikutuksia paikalliseen luomuun ja lähiruokaan panostamisella on, ja sivustolla on myös esimerkkejä ja tutkimustietoa aihepiirin ympäriltä.

3. Miten maatalous edistää luonnon monimuotoisuutta – osallistu valokuvakampanjaan!

Valokuvakampanjan tavoitteena on tuoda esille sitä, miten maataloudessa edistetään jo nykyisin monin tavoin luonnon monimuotoisuutta. Kampanja on suunnattu maatalousyrittäjille ja heidän perheilleen, ja ajatuksena on napata kuvia omasta tilaympäristöstä. Osallistua voi 31.10. asti. Tarkempaa tietoa löytyy kampanjasivulta.

4. Lausuntopyyntö Työikäisten ruokailusuositusluonnoksesta

Valtion ravitsemusneuvottelukunta ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos pyytävät perusteltuja kommentteja sekä muutos- ja korjausehdotuksia uudesta, alkuvuodesta 2026 julkaistavasta Työikäisten ruokailusuosituksesta. Samalla pyydetään asiantuntijaryhmälle näkemyksiä ideoista ja keinoista, joilla uusi suositus otetaan käyttöön. Tutustu lausuntopyyntöön, vastausaikaa 15.10. asti.

1. Uutta luettavaa – Aitoja makuja -verkkolehti on ilmestynyt

Syksyn ensimmäisessä lehdessä yritykset esillä mm. artesaaniruoan, lähiruokakioskikokemusten ja tilapäivän järjestämisen näkökulmista. Tuotekehitys ja uudet markkinat huomioidaan niin ruokalahjojen kuin kansainvälistymisen ja kestävyyden kulmista katsottuna. Maaseutututkijatapaamisen ruoka-alan annista tarjoillaan lyhyet katsaukset. Tietoa myös palkokasveihin liittyvästä politiikkasuosituksesta ja ruokamatkailun verkostosta. Lue lehteä osoitteessa https://aitojamakujalehti.fi/.

2. Lausuntopyyntö Kansallisen ruokastrategia 2040 -luonnoksesta

Maa- ja metsätalousministeriö pyytää lausuntoa Kansallisen ruokastrategia 2040 -luonnoksesta. Strategian visio on Onnellisen ruuan maa ja sen tavoite on, että Suomesta tulee maailman johtava kestävien ruokajärjestelmien kehittäjä ja uudistaja. Ruokastrategia rakentuu neljästä strategisesta päämäärästä ja yhteensä 15 alatavoitteesta. Lausuntoja voi jättää 20.10. asti, siirry lausuntopalvelu.fi-verkkosivulle.

3. Suomen paras hunaja

Suomen Mehiläishoitajain Liitto järjestää perinteisen Suomen paras hunaja -kilpailun, johon voivat osallistua liiton jäsenet. Katso lisätietoja kilpailusta. Paras hunaja valitaan Sadonkorjuuseminaarin yhteydessä 25.10. yleisöäänten perusteella.

1. Ruokaketjun hankehaku on auki 6.10. saakka

Ruokaketjun kehittämishankkeisiin myönnettävää avustusta voivat hakea järjestöt, yhdistykset, yritykset ja muut yhteisöt sekä korkeakoulut. Hakija voi hakea yhden painopisteen alla eri teemoihin tai vaan yhteen teemaan. Teemat esitellään tarkemmin hakukuulutuksessa ruokavirasto.fi-sivulla.

2. Esittele luomututkimustasi posterinäyttelyssä

Luomupäivien yhteydessä järjestetään posterinäyttely, jossa luomututkimus esittäytyy kahden päivän ajan Lahdessa 5.-6.11. Luomun parissa työskentelevät tutkijat, kehittäjät ja hanketoimijat voivat lähettää posteriehdotuksen 12.9. mennessä. Lue lisää.

3. Ruokavirasto tiedottaa

* Ruokavirasto on julkaissut viisi käytännönläheistä videota lämpötilahallinnan toteuttamiseen elintarvikehuoneistossa. Ne tarjoavat selkeitä ja havainnollisia ohjeita elintarviketurvallisuuden varmistamiseen ja lainsäädännön vaatimusten täyttämiseen. Videoita voi hyödyntää osana henkilökunnan perehdyttämistä ja omavalvontakoulutusta, lue lisää ja tutustu videoihin.

* Nitriitin ja nitraatin käyttöä elintarvikkeissa rajoitetaan. Uuden lainsäädännön soveltaminen alkaa 9.10. Lue lisää.

* Elintarvikkeiden pakastaminen ja jäädyttäminen -ohjetta on päivitetty, siirry ohjeeseen.

4. Kestävän ruoantuotannon koulutukset

Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskuksen (JOTPA) koulutuskokonaisuudet tukevat maatalouden vihreää siirtymää, omavaraisuutta sekä digitalisaatiota. Tutustu kokonaisuuteen ja kaikkiin järjestäjiin JOTPAn sivuilla.

* REDU Edu Oy: Lapissa Louella ja etänä toteutettava koulutus kattaa kolme kokonaisuutta: 1. Maaperän terveyden ja kasvukunnon parantaminen sekä ilmastonmuutokseen sopeutuminen; 2. Ruoantuotannon kiertotalous ja omavaraisuuden tukeminen; 3. Turvepeltojen ilmastopäästöjen vähentäminen, ks. lisätietoja.

* Savonia-ammattikorkeakoulu Oy: Datan omistajuus ja hyödyntäminen maataloudessa -koulutus toteutetaan verkkoympäristössä, jota täydentää lähi- ja hybridiopetus, ks. lisätietoja.

5. Ruoka Akatemian puheenvuoroja

Ruoka Akatemia nostaa esille monipuolisesti, eri näkökulmat huomioiden ruokajärjestelmän faktoja ja tulevaisuuden näkymiä. YouTube-kanavalle on koottu videoita, asiantuntijapuheenvuoroja ja tietoiskuja. Ruoka Akatemian tavoitteena on lisätä suomalaisten päättäjien ja vaikuttajien ymmärrystä suomalaisesta ruokajärjestelmästä. Siirry YouTubeen.

1. Ruokamaakuva-tarvekartoitus ruoka-alan yrityksille

Ruokatieto selvittää osana ’Ruokaviennin kasvualustan’ yhteistyön rakentamista ruoka-alan yritysten tarpeet Suomen ruokamaakuvalle.

Mitä yritykset tarvitsevat? Millaista yhteistä tarinaa? Millaista viestintämateriaalia? Millaista messubrändiä? Tavoitteena on, että yhteinen viesti upeasta ruokamaastamme innovaatioineen ja tuotteineen tukee viennin kannattavaa kasvua vahvasti. Siirry kyselyyn.

2. Uusi ”Suomi lautasella” -reseptiikka vahvistaa ruokakulttuurin näkyvyyttä

Suomen kokkimaajoukkue on kehittänyt MMM:n tuella uuden kasvispainotteisen reseptiikkakokonaisuuden, joka on suunnattu erityisesti Suomen suurlähetystöjen ja edustustojen tarpeisiin ympäri maailmaa. Reseptiikka tarjoaa työkaluja myös kotimaassa kansainvälisiä kokouksia ja tilaisuuksia järjestäville tahoille, ja on vapaasti ladattavissa MMM:n verkkosivuilta.

3. Ruoka-teemainen Haloo maaseutu! -lehti  

Lehdessä kerrotaan EU:n maatalous- ja maaseuturahoituksen mahdollisuuksista ja vaikutuksista Varsinais-Suomessa. Vuoden 2025 lehden teemana on ruoka. Lehti on täynnä esimerkkejä maakunnan monipuolisesta alkutuotannosta, elintarvikejalostuksesta ja ruokamatkailusta. Siirry lehteen.

4. Syyskuussa Aitojamakuja.fi tapahtumakalenterissa

Tällä Lähiruokapäivään huipentuvalla viikolla on runsaasti ruoka-alan tapahtumien tarjontaa. Katso tarkemmat tiedot aitojamakuja.fi-kalenterista. Mikäli haluat oman tapahtumasi kalenteriin, ota yhteyttä allekirjoittaneeseen.

1. Lähi- ja luomuruokahankinnat – kuntapäättäjäkyselyn tuloksia

Kuntapäättäjille tehtiin alkuvuodesta lähi- ja luomuruokahankintoihin liittyvä kysely, jolla selvitettiin päättäjien näkemyksiä sekä tietoisuutta ja tulevaisuuden näkymiä elintarvikehankinnoista. Nyt on julkaistu ”Julkisilla elintarvikehankinnoilla työtä ja hyvinvointia – Osa A: Kuntapäättäjien näkemykset ja tietoisuus oman kuntansa lähi- ja luomuruokahankinnoista” -raportti, jossa avataan saatuja tuloksia maakunnittain sekä valtakunnallisesti. Tutustu julkaisuun.

2. Politiikkasuositus: Palkokasvien syöminen edistää terveyttä ja kestävyyttä

Leg4Life-tutkimushanke on julkaissut politiikkasuosituksen, joka kehottaa päättäjiä, elintarviketeollisuutta, kauppaa, ruokapalveluita ja järjestöjä edistämään palkokasvien, kuten herneiden, papujen ja linssien käyttöä. Suositus perustuu laajoihin tutkimuksiin kuluttajakäyttäytymisestä, palkokasvien elintarviketuotannosta ja ravitsemus- ja terveysvaikutuksista. Lue uutinen ja tutustu suosituksiin.

3. Matkailualan kuulumisia

* Ruokamatkailun osaamisryhmä kokoaa yhteen suomalaisesta ruokamatkailusta ja sen kehittämisestä innostuneet kehittäjät ja yrittäjät. Se on tarkoitettu läpinäkyvän, ei-kaupallisen tiedonjaon kanavaksi, yhteistyökulmien kartoitukseen ja ajankohtaisten uutisten jakamiseen. Tiedonvaihdossa tukena on LinkedIn-ryhmä ja säännölliset kokoontumiset. Lue toukokuun kokoontumisen annista ja tulevista tapaamista hungryforfinland.fi-sivulta.

* Suomen matkailustrategia vuosille 2025–2028 ”Yhdessä enemmän – kestävää kasvua ja uudistumista Suomen matkailuun” on päivitetty vastaamaan muuttuneeseen toimintaympäristöön. Strategiassa matkailualan kestävän kasvun ja uudistumisen mahdollistamiseksi on tunnistettu neljä strategista painopistettä: 1) saavutettavuuden kehittäminen, 2) kestävyyden hallinta, 3) digitaaliseen muutokseen vastaaminen sekä 4) kilpailukykyä tukevan toimintaympäristön varmistaminen. Tutustu tarkemmin visitfinland.fi-sivuilla.

* Visit Finlandin julkaisema Kestävän matkailun tila 2024-raportti korostaa, että kestävän kasvun edellytyksenä on matkailun vaikutusten jatkuva seuranta ja raja-arvojen asettaminen.

4. Elo-syyskuun poiminnat Aitojamakuja.fi tapahtumakalenterista

* Valtakunnallinen ruokasektorin koordinaatiohanke järjestää luomuun liittyville hankkeille hanketreffit 2.9. klo 12–13 Teamsissä

Jatkossa tämän uutiskirjeen lopussa on listaus tulevista (noin parin seuraavan viikon) ruoka-alan tapahtumista, joiden tarkemmat tiedot löytyvät aitojamakuja.fi-kalenterissa. Mikäli haluat oman tapahtumasi kalenteriin, ota yhteyttä allekirjoittaneeseen.

1. Maakuntien ruuantuotannon omavaraisuuden tilanne

Luke julkaisi kesällä vuoden 2024 maataloustilastoihin perustuen, kuinka hyvin eri alueet tuottavat keskeisiä elintarvikkeita suhteessa omaan väestöönsä. Tulokset ja infograafit Luken verkkosivuilla.

2. Ilmoittaudu kilpailuihin

* Vuoden luomutuote -kilpailussa on sarjat kuluttaja- ja ammattikeittiötuotteille. Ilmoita tuotteesi mukaan viimeistään 24.8. Tutustu tarkemmin kriteereihin Luomuliiton verkkosivuilla.

* Artesaaniruoka SM 2025 -kilpailuun ilmoittautuminen on auki 19.9. saakka. Lue osallistumisohjeet ja kriteerit artesaaniruokasm.fi-sivulta.

3. Ohjeita ja oppaita

* Arktiset Aromit ry on koonnut tiedotteeseen luonnonmarjojen myyntitoiminnassa huomioitavia asioita

* VVH – Vastuulliset ja vähähiiliset elintarvikkeet -hanke on julkaissut tarkistuslistan elintarvikealan mikro- ja pk-yrityksille kestävän kehityksen edistämiseen tueksi. Yritys voi sen avulla itse arvioida elintarviketuotantonsa vastuullisuutta ja vähähiilisyyttä sekä tunnistaa siinä konkreettisia kehittämiskohteita.

* MaRa on julkaissut uuden version Mahdollisuuksien ala -tehtävävihosta. Materiaalit esittelevät matkailu-, ravintola-, vapaa-ajanpalvelu- ja tapahtuma-alojen työtehtäviä ja koulutuspolkuja. Materiaalit ja muuta tietoa mahdollisuusienala.fi-verkkosivulla.

4. Ruokastrategiakyselyn tuloksia

MMM:n ruokastrategiakyselyyn tuli lähes 3800 vastausta. Vastauksissa nousi esiin huoltovarmuus ja omavaraisuus, ruuan terveellisyys ja turvallisuus, ruokaketjun reiluus sekä luonnon kantokyvystä huolehtiminen. Lue uutinen.

5. Karttaselain-sovellus marjastajan apuna

Maksuton sovellus auttaa löytämään puolukan ja mustikan tyypilliset kasvualueet. Mustikkakartta julkaistiin jo viime vuonna ja tänä kesänä palvelu laajeni kattamaan myös puolukan. Lue lisää ja tutustu karttaan.

6. Hankkeita liikkeelle -ideavirtaamo

Valtakunnallisen ideavirtaamon tavoitteena on synnyttää ilmasto- ja ympäristöteemaisia hankeideoita ja edistää monialaisten hankekumppanuuksien syntymistä. Jos haluat osallistua, haku on auki 14.8. asti. Teemoina on mm. omenasta saatavat sivuvirrat ja siemen- ja taimituotanto osana ruokaturvaa.

Aitojamakuja.fi -sivun etusivulta löytyy ruoka-alan tapahtumia eri kohderyhmille. Käy kurkkaamassa säännöllisesti, mitä on tarjolla!

1. Tutkimustietoa

* Kilpailu- ja kuluttajaviraston julkaisemassa raportissa tarkastellaan päivittäistavarakaupan PL-tuotteiden myyntimäärien, osto- ja myyntihintojen sekä hintamarginaalien kehitystä verrattuna muihin tuotteisiin. Linkki raporttiin löytyy blogikirjoituksen lopusta.

* PTT, Luonnonvarakeskus ja REINU econ julkaisivat neljä katsausta suomalaisen ruoan arvoketjuista. Mukana ovat maito, liha, vilja sekä puutarhatuotteet. Yhteistyön lisääminen tuottajien kesken ja ruokaviennin kasvattaminen hyödyttäisivät kaikkia ketjuja, lue tiedote.

2. Ruokavirasto tiedottaa

* Elintarvikkeiden mikrobiologiset vaatimukset – ohje elintarvikealan toimijoille päivitys on julkaistu

* Uudet lihojen analyysitulokset tuovat tarkkuutta Finelin ravintotietoihin

* Aluehallintovirastojen eläin- ja elintarviketehtävät siirtyvät Ruokavirastoon 1.1.2026 alkaen, lue uutinen.

3. Lähiruokapäivä 6.-7.9. – ilmoittaudu päivän järjestäjäksi

Lähiruokapäivä on tarkoitettu kaikenlaisille tuottajille, tiloille, puutarhoille, palveluille, yrittäjille ja jatkojalostajille, jotka työskentelevät suomalaisen lähiruoan tai maaseudun parissa. Päivän voi järjestää myös maaseudun elämysmatkailun tuottajat, ruoka-alan ammattilaiset ja muut toimijat, aina yhdistyksiä ja seuroja myöten. Lisätietoja ja ilmoittautuminen lähiruokapäivä.fi-sivulla.

4. Lausuntopyyntö maaseutupoliittisen selonteon luonnoksesta

Maaseutupoliittisen selonteon tarkoituksena on täsmentää tavoitteet ja poikkihallinnolliset toimet erilaisten maaseutu- ja saaristoalueiden elinvoiman uudistumiselle, asuttavuuden, palveluiden, infrastruktuurin, yrittäjyyden, kansalaistoiminnan edellytyksille sekä suomalaisen yhteiskunnan kokonaisturvallisuuden vahvistamiselle. Lausuntopyyntöön voi vastata 15.8. asti, siirry lausuntopyyntöpalveluun.

Aitojamakuja.fi -sivulta löydät ajankohtaiset ruoka-alan tapahtumat sekä lähi- ja luomuruoan yrityshakupalvelun, jonka avulla voit etsiä lomamatkan varrelle osuvia tilamyymälöitä.

Tämä uutiskirje jää nyt kesätauolle ja ilmestyy jälleen elokuussa. Mukavaa kesää!

1. Luomukuulumisia

* Luomu Suomessa -kooste on julkaistu! Pro Luomun vuosittain julkaisema Luomu Suomessa -kooste kokoaa yhteen luomutuotannon ja -markkinan tilastot vuodelta 2024. Luomun osalta viime vuosi näytti melko tasaiselta. Tutustu tarkemmin ajankohtaiseen tilanteeseen ja lataa raportti proluomu.fi-sivulla. Pro Luomun uutiskirjeen tilauslinkki löytyy sivun alalaidasta.

* Luomujauhelihan myynti on kasvanut sekä kaupassa että suoramyynnissä, tiedote proluomu.fi-sivulla.

* Luomupäivien yhteydessä marraskuussa järjestetään luomututkimuksen posterinäyttely. Kaikki luomun parissa työskentelevät tutkijat, kehittäjät ja hanketoimijat voivat lähettää posteriehdotuksen 12.9. mennessä, lue lisää.

* Luomuinstituutin uutiskirjeen 3/2025 voi lukea verkossa ja voit tilata sen myös sähköpostiisi, linkki molempiin löytyy luomuinstituutti.fi-etusivulta.

2. Luonnon päivä luomutiloilla 30.8. – ilmoittautuminen käynnissä

Valtakunnallinen tapahtumapäivä tarjoaa mahdollisuuden kutsua kuluttajia omalle tilalle, kertoa luomuruoan tuottamisesta sekä myydä tilan tuotteita. Tapahtumapäivästä ja kohteista viestitään omalla verkkosivulla. Ilmoittaudu mukaan!

3. Hanki hyvää -opas julkisiin hankintoihin

MTK:n on koostanut lyhyen oppaan julkisten ruokahankintojen kilpailuttamisen tueksi, lataa opas (pdf), ja erillisen oppaan kuntapäättäjille julkisiin hankintoihin liittyvän päätöksenteon tueksi, lataa tästä (pdf).

4. Savolainen ruokaketju saa äänen Käejjäläki-podcastissa

Käejjäläki-podcast tuo esiin savolaisen ruokaketjun tarinoita, vieden kuulijat pellolta pöytään. Sarja korostaa paikallisten tuottajien ja yrittäjien merkitystä osana kestävää ruokaketjua sekä tarjoaa ajankohtaista tietoa toimijoiden arjesta, paikallisesta ruokakulttuurista ja sen kestävistä käytännöistä. Kuuntele Spotifysta ja SoundCloudista, tutustu tarkemmin.

5. Tallenteita ruoka-alan tapahtumien annista

* Huoltovarmuus – mitä se maataloudessa ja ruokajärjestelmässä tarkoittaa?, tallenne ilmastoviisas.fi -sivulla

* Erityiseksi todettu – nimisuoja myyntivalttina, tallenne Aitojamakuja.fi Youtube-kanavalla

* Valtakunnallisten EIP-hankkeiden hakuinfo, tallenne maaseutuverkosto.fi -sivulla

Aitojamakuja.fi etusivulta löydät ajankohtaiset ruoka-alan tapahtumat!

1. Savolainen mustikkakukko – kuudestoista nimisuojattu tuote

Savolaisen mustikkakukon suojaus perustuu sen maineeseen perinteisenä savolaisena leivonnaisena, jonka erityispiirteenä on mm. umpinainen rakenne. Suojatun maantieteellisen merkinnän (SMM) hakijana on ProAgria Itä-Suomi ry/Itä-Suomen maa- ja kotitalousnaiset. Tutustu tuotteeseen tarkemmin Ruokaviraston sivuilla.

2. Haku auki kokeilevan kehittämisen työryhmiin

KasvisPro Edu -hanke vahvistaa kasvisruokaosaamista kouluttamalla, tarjoamalla koulutusaineistoja ja verkostoimalla ammatilliset opettajat ja ruokapalveluammattilaiset kehittämisyhteistyöhön kasvispohjaisia tuotteita valmistavien yritysten kanssa. Valtakunnallinen haku on auki ammattikeittiöiden henkilöstölle, kasvipohjaisia tuotteita valmistaville yrityksille sekä ammatillisille opettajille, kouluttajille ja kehittäjätahoille 31.7. asti, lue lisää.

3. Uusia valtakunnallisia hankkeita käynnistyy

Rahoitetut valtakunnalliset maaseutuhankkeet liittyvät kolmeen teemaan: maaseudun vesihuollon turvallisuus, ruoka-alan yritysten toiminnan kehittäminen ja maaseudun yrittäjyys. Tutustu hankkeisiin tarkemmin maaseutu.fi-sivulla.

4. Urban & Local Podcast -sarjassa keskustellaan kestävästä ruuasta

Keskustelua käydään kaikesta kestävään ruokaan liittyvästä yhdessä viljelijöiden, kokkien, ruokavaikuttajien ja -toimijoiden kanssa. Juontajina toimivat viljelyasiantuntija Heidi Hovi-Sippola & ruoka-aktivisti Olli Repo. Podcast on tuotettu Urban&Local – Tulevaisuuden kestävä ruokaekosysteemi -hankkeessa. Jo nyt on kuunneltavissa 3 jaksoa, siirry Spotify:in.

5. Viestintää maaseudun yritysrahoitusmahdollisuuksista

Maaseudun yritysrahoitus tarjoaa mikro- ja pienyrityksille mahdollisuuden kehittää toimintaa, parantaa kilpailukykyä ja investoida tulevaisuuteen. Lue käynnissä olevasta somekampanjasta ja löydä maaseutufi-somekanavien postauksia: Facebook, Instagram ja LinkedIn maaseutuverkosto.

6. Ruuantuotannon kestävät toimet esiin

EU:n maatalous- ja maaseuturahoituksen viestintäkampanja nostaa esiin ruuantuotannon kestävät toimet ja avaa viljelijän arkea muun muassa huoltovarmuuden turvaajina. Lue uutinen.

7. Aitojamakuja.fi kokoaa ruoka-alan tapahtumia

Huomaathan, että ajankohtaiset ruoka-alan tapahtumat listautuvat nyt aitojamakuja.fi -etusivulle (kalenterikuukausien vaihtonäkymässä on tekninen vika).

* Ruokasektorin koordinaatio järjestää ruoka-alan rahoittajille ajankohtaisinfon 17.6. klo 14.00-15.30.

1. Uusin Aitoja makuja -lehti on ilmestynyt

Toukokuun lehdessä avataan useammassa artikkelissa, miten on tehty tuotekehitystä ja rakennettu yhteistyötä yritysten, kaupan, ammattikeittiöiden ja ruokapalveluiden kanssa. Lisäksi esitellään suoramyynnin työkaluja ja kuntapäättäjille tehdyn elintarvikehankintakyselyn tuloksia sekä tehdään katsaus metsämarjojen talteenottomääriin. Mukana on myös verkostotapaamisten antia kauran ja viennin edistämisen sekä Grüne Woche-messujen osalta. Kuulumisia myös maakuntien kehittämisverkostosta sekä esittelyssä Luonnosta sinulle-podcast ja syksyn tapahtumapäivät. Lue lehteä osoitteessa aitojamakujalehti.fi. Seuraava lehti ilmestyy 17.9. Jos haluat kirjoittaa lehteen, ota yhteyttä allekirjoittaneeseen hyvissä ajoin.

2. Artesaaniruoka SM 2025 -kilpailun ilmoittautuminen avautuu pian

Artesaaniruoka SM 2025 järjestetään Kemiönsaarella 9.–11.10.2025. Tapahtuma kokoaa yhteen maan parhaat ruoka-artesaanit kilpailemaan, verkostoitumaan ja saamaan näkyvyyttä. Tänä vuonna yritykset voivat myös kilpailla Ruokamatkailutuote-kategoriassa – ainutlaatuinen tilaisuus yhdistää makuelämykset ja matkailu. Tutustu kilpailun sääntöihin ja ilmoittaudu 19.9. mennessä.

1. Maatalousyrittäjien ja kuluttajien näkemyksiä kestävyydestä

”Ruokatulevaisuudet – näkymiä ja tekoja ruokajärjestelmän murroksissa” -raportti ja politiikkasuositukset on julkaistu. Tulokset korostavat yhteistyön, innovaatioiden ja selkeän poliittisen ohjauksen merkitystä maatalouden kestävyyden parantamisessa. Tutkimuksessa tarkasteltiin maatalousyrittäjien kestävyystoimia, muutosjoustavuutta ja näkemyksiä politiikkatoimien kohdentamisesta; kuluttajien ruuan tuotantoa ja kulutusta koskevia kestävyysodotuksia sekä tukea politiikkatoimille; ruokatulevaisuuksien ja muutosvalmiuksien yhteiskehittämistä. Lue uutinen ja lataa raportit.

2. Kuulumisia kala-alalta

– Kalaosaajan käsikirja -opas on suunniteltu tukemaan elintarvikealan ammattilaisia, kaupan ja ravintola-alan toimijoita sekä alan opiskelijoita kalan laadun ja vastuullisen käytön kehittämisessä. Opas tarjoaa käytännönläheistä tietoa kalan oikeaoppisesta käsittelystä ja valmistuksesta sekä vastuullisen kalankäytön periaatteista. Oppaassa on kuvitettuja ohjeita, videoita sekä tapausesimerkkejä, jotka havainnollistavat kalan käsittelyä ja säilöntää eri ympäristöissä. Tutustu oppaaseen (pdf version voi ladata sivulla) tai verkossa.

– Seafood Excellence Global -kilpailun horeca-sarjan voittajaksi valittiin Kalaneuvoksen Kirjolohipekoni. Lue lisää.

3. Alfred Kordelinin säätiön Jaakko Kolmosen ruokakulttuuripalkinnot on jaettu

Vuosittain henkilölle tai yhteisölle myönnettävien palkintojen saajat ovat merkittävällä tavalla toimineet suomalaisen ruoan, ruoantuotannon ja ruokakulttuurin puolesta. Tänä vuonna palkittiin seinäjokiset Juurella-ravintolan yrittäjät Miia Keski-Nikkola ja Jani Unkeri sekä rypsijalosteita valmistava Alavuden Öljynpuristamo. Tutustu palkinnonsaajiin.

4. Ruokahävikin vähentäminen ruokapalveluissa toimijoiden yhteistyönä

Valtakunnallisessa HävikkiHUB-hankkeessa vahvistetaan ruokapalveluiden ja sidosryhmien yhteistyötä sekä vähennetään ruokahävikkiä. Ruokapalveluille tehdyssä kyselyssä kartoitettiin yhteistyön tilaa ja kehitysmahdollisuuksia, tuloksiin voi tutustua täällä. Syksyllä käynnistyy yhteiskehittämisen työpajat osin etänä sekä Seinäjoella ja Mikkelissä.

Aitojamakuja.fi tapahtumakalenterin loppukevät tarjoaa monenlaista tilaisuutta verkon kautta seurattavaksi ja eri puolilla Suomea – käy tutustumassa!

1. ETL tiedottaa

– Suomalaisten näkemyksiä elintarvikealan vastuullisuudesta tutkittiin kysymällä mm. mitä pidetään tärkeänä, miten vastuullisuudessa ja sen viestimisessä on onnistuttu. Tutustu raporttiin.

– Kunta- ja aluepäättäjille suunnatuissa elintarviketeollisuuden viesteissä nostetaan esiin, miten kunnat voivat vaikuttaa ruoka-alan kasvuun ja paikallisen elinvoiman vahvistamiseen mm. ruokahankinnoilla ja alan osaamista edistämällä. Lue tiedote ja tutustu viesteihin.   

2. Kasvua kansainvälisiltä markkinoilta? -kysely

Elintarvike- ja juoma-alan yritys, tule mukaan kehittämään yrityksille suunnattuja tutkimus-, tuotekehitys- ja innovaatiopalveluita (TKI) viennin ja kansainvälistymisen tueksi. Kysely kartoittaa yrityksesi kiinnostusta vientiin tai viennin kehittämiseen sekä millaisia palveluita ja osaamista yrityksesi tarvitsee kasvaakseen kansainvälisesti. Tutustu tarkemmin ja vastaa kyselyyn 9.5. mennessä: https://link.webropol.com/s/kansainvalistymiskyselyyn. Kyselyn toteuttaa FinFoodNet – Suomalaiset Innokaupungit ja alueet vauhdittamassa ruokaratkaisujen vientiä -hanke. Välitäthän viestiä myös eteenpäin.

3. Ruokamessuilla jaettiin palkintoja ja kunniamainintoja  

– Vuoden ruokakasvattaja -huomionosoitus jaettiin tänä vuonna kolmelle toimijalle: Pirttimaan tila Torniossa, Uusituvan tila Outokummussa ja Maalaisjärki -kanavat Alavudelta. Kaikki ovat avanneet ovensa oppilaille joko virtuaalisten vierailujen ja videoblogin muodossa tai vastaanottamalla oppilaita tilalleen tutustumiskäynnille tai maatilaleireille. Lue lisää palkituista Ruokatiedon tiedotteesta.

– Ruokavisan voitto meni tyrnäväläiselle Kuulammen koulun oppilaille ja kunniamaininnat saivat Posion peruskoulu ja Kuivaniemen koulu Iistä. Kuulammen menun pääruoassa uunilohi oli kääräisty letin muotoon ja höystetty fenkolilla sekä tuunattu taitavasti mausteilla. Lue lisää Ruokatiedon sivuilta.

– Vuoden suomalainen elintarvikeinnovaatio -palkinnon sai Pakkasmarja pakastevälipalasta, jossa hyödynnetään kesän tuoremarjakaupan ylijäämämansikoita. Lue lisää palkitusta tuoteinnovaatiosta ja kunniamainnoista.   

4. Valtakunnallisten EIP-hankkeiden haku auki

EIP-hankkeissa kehitetään alkutuotantoon innovaatio, joka voi olla uusi tuote, toimintamalli tai vaikkapa digitaalinen ratkaisu. Kehitetyillä ratkaisuilla pyritään parantamaan maa-, metsä- tai porotalouden tuottavuutta, tehokkuutta ja kestävyyttä. Hakuaika 5.5.-29.8. ja infotilaisuus torstaina. Tutustu tarkemmin.

5. Alueelliset kehitysnäkymät 1/2025

TEM:n julkaiseman raportin mukaan alueiden kehitysnäkymät ovat varovaisen optimistisia, mutta ennakoiminen on vaikeutunut. Raportti on ELY-keskusten yhdessä muiden aluekehittäjien kanssa muodostama näkemys alueiden nykytilasta ja lähiajan näkymistä. Lue TEM:n tiedote.

6. Ilmoittautumisia syksyn tapahtumiin auki

– Lähiruokapäivän avajaistapahtuma järjestetään tänä vuonna Laitilan KasiTorilla. Ilmoittautuminen avajaistapahtumaan sekä lähiruokapäivän 6.-7.9. järjestäjäksi on auki lähiruokapäivä.fi-sivuilla.

Kestävän kehityksen viikkoa vietetään 22.-28.9. Tapahtumaviikko nostaa esiin hyvät esimerkit maaseudulla tehdystä kestävän kehityksen työstä.

Aitojamakuja.fi tapahtumakalenterin toukokuu tarjoaa monenlaista tilaisuutta verkon kautta seurattavaksi ja eri puolilla Suomea – käy katsomassa, mitä kaikkea löytyy!

1. Marsi 2024: Luonnonmarjojen ja -sienten kauppaantulomäärät vuonna 2024

Marjoja kerättiin myyntiin vain noin puolet vuoden 2023 määrästä. Merkittävin syy oli ulkomaalaisten poimijoiden väheneminen murto-osaan aiemmasta. Sienisato jäi heikoksi koko maassa. Luomukeruualueet pysyivät samansuuruisena. Lue koko tiedote ja tutustu raporttiin.

2. Ruokavirasto tiedottaa

– Ruokavirasto pyytää lausuntoja ohjeluonnoksesta ”Elintarvikkeiden jäljitettävyys”. Kyseessä on uusi ohje, joka on tarkoitettu sekä elintarvikevalvontaviranomaisten että elintarviketoimijoiden käyttöön. Lausunnot tulee jättää 30.4. mennessä, lue lisää.

– Hygieniapassin mallitestikysymykset on päivitetty, lue lisää. Tiivistetty info hygieniapassista elintarvikealan toimijoille ja valvojille löytyy pdf:nä hygieniapassisivun oikeasta laidasta.

3. Maaseutututkijatapaamisen työryhmähaku on auki

Elokuussa Kuortaneella järjestettävään Maaseutututkijatapaamiseen voi jättää nyt oman esitysehdotuksen (abstraktin) työryhmiin, joissa pureudutaan eri kulmista tapaamisen teemaan ”Tulevaisuus maaseudulla”. Ehdotukset tulee lähettää viimeistään 31.5. Työryhmät ja muuta tietoa mua.fi-sivuilla.

4. MMM: ennakkoilmoitus markkinakartoituksesta

Hilmassa on julkaistu maa- ja metsätalousministeriön kansallinen ennakkoilmoitus tulevan ”Kansainvälistymisvalmennuksen toteutus ja fasilitointi ruokavientiyrityksille” -hankinnan markkinakartoituksesta. Tutustu tarkemmin.

Aitojamakuja.fi tapahtumakalenterista löytyy monenlaista tarjontaa – käy tutustumassa!

1. Suomen ruokamaakuvan edistämistyötä

Suomen ruokamaakuvaa kehitetään Visit Finlandin johdolla lähivuosina osana matkailumarkkinointia. Tavoitteena on tehdä suomalaisesta ruoasta ja ruokakulttuurista tunnetumpi osa Suomi-kuvaa maailmalla ja nostaa Suomi houkuttelevaksi ruokamatkailumaaksi. Lue lisää tiedotteesta.

2. Ruokavirasto tiedottaa

– Kyberturvallisuuslaki astui voimaan 8.4. Se koskee myös keskisuuria elintarvikeyrityksiä (ks. verkkosivulta tarkemmin). Ruokavirasto järjestää elintarvikealan toimijoille aiheeseen liittyvän keskustelutilaisuuden. Lisätietoja ruokaviraston sivuilla.

– Ruokaviraston sivuille on koottu tietoa uusista ja päivitetyistä ohjeista omalle alasivulle

Vireyttä seniorivuosiin -kokonaisuuden alta löytyy kootusti ruokaan, terveyteen ja ravitsemukseen liittyviä oppaita, ohjeita ja materiaaleja.

3. Food Film Menu -kilpailu

IGCAT and the World/European Regions of Gastronomy järjestää vuosittain Food Film Menu -kilpailun. Kilpailu korostaa eri alueiden ruokakulttuuria ja -perintöä, tarjoaa mahdollisuuden esitellä lähiruokaa ja lisätä tietoisuutta. Tutustu tarkemmin.

4. EU:n biotalousstrategia

Komissio on käynnistänyt julkisen kuulemisen tulevasta EU:n biotalousstrategiasta. Palautetta voi antaa 23.6. asti. Lue lisää.

Aitojamakuja.fi tapahtumakalenterista löytyy yrittäjille suunnattuja työpajoja mm. tuotekehitykseen, markkinointiin, digitalisaation haltuunottoon liittyen. Myös monia valtakunnallisia seminaareja järjestetään toukokuussa – ilmoittautumiset on parhaillaan käynnissä.

1. Ruoka-alan tilannekatsaustietoa

SUVI ry:n tiedote: Maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden viennissä tapahtui positiivinen muutos vuoden 2024 aikana. Yhteistyön edistämisessä on edetty isoin harppauksin.

PTT-ennusteet 3/2025: Maa- ja elintarviketalous – kevät 2025. Kansainväliset jännitteet tuovat epävarmuutta ruokamarkkinoille.

2. Ruoka-alan kansallinen TKI-foorumi

Kansallisen ruoka-alan tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan (TKI) foorumin työ käynnistyi 19.3. järjestetyssä kick-off-seminaarissa, uutinen mmm.fi-sivulla. Foorumi edistää yhteistyötä, yhteiskehittämistä ja tiedon jakamista sekä vauhdittaa kansallisia toimia kestävän ruokajärjestelmän kehittämiseksi. Katso Foorumissa pidetyt esitykset.

3. Miten suomalaiset marjastavat? -kysely

Luonnonvarakeskus ja Arktiset Aromit ry keräävät tietoa luonnonmarjojen poiminnan nykytilasta Suomessa. Kyselyyn toivotaan vastauksia kaikenlaisilta marjastajilta – sekä aktiivimarjastajilta että satunnaisilta poimijoilta, mutta myös henkilöiltä, joita marjastaminen ei kiinnosta lainkaan. Tutustu tarkemmin ja vastaa kyselyyn.

4. Makuja Saimaalla -kilpailu

Nyt on haussa Saimaan alueeseen liittyvät uudet reseptit tai hyväksi havaittujen reseptien muokkaaminen vieläkin paremmiksi. Pääosassa ovat Saimaan alueen raaka-aineet. Haussa on myös erikseen eräruokaosio. Katso tarkemmat huhti-toukokuun vaihteeseen ajoittuvat aikataulut uutisesta.

5. EU Organic Awards

EU:n luomupalkintoja jaetaan syyskuussa neljättä kertaa EU:n luomupäivänä. Tunnustuksia jaetaan parhaalle luomuviljelijälle, luomualueelle ja -kaupungille, luomuelintarvikkeiden jalostajalle ja vähittäismyyjä sekä luomuravintolalle/ruokapalvelulle. Haku on auki 27.4. asti. Lue lisää.

6. Selvitä yrityksesi valmiudet datan hyödyntämiseen

TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry:n julkaiseman datavalmiuskartoituksen avulla yritys voi arvioida omia valmiuksiaan datan hyödyntämiseen. Tuloksena syntyvä raportti antaa yleisnäkymän yrityksen valmiuksista ja auttaa suunnittelemaan seuraavia toimenpiteitä. Kartoitus on suunnattu erityisesti pk-yrityksille. Siirry datavalmiuskartoitukseen.

Aitojamakuja.fi tapahtumakalenterissa on tarjolla monipuolinen kattaus ruoka-alan tilaisuuksia huhti-toukokuussa.

1. Vuoden 2025 lähiruokateko ja yleisöäänestyksen voittaja

Vuoden lähiruokateko -palkinto on myönnetty Mikkelin Haukivuorella toimivalle perheyritykselle Ease Organic, joka tarjoaa helposti käytettäviä ja sujuvasti saatavilla olevia luomuvihannestuotteita. Yleisöäänestyksessä eniten sai ääniä rovaniemeläinen Laten Kalan, joka kehittää uusia kotimaisia kalatuotteita. Onnittelut voittajille! Tutustu palkittuihin tarkemmin aitojamakuja.fi -sivulla.

2. Lähiruokapäivän 2025 ilmoittautuminen on auki – lähde mukaan järjestäjäksi!

Valtakunnallista Lähiruokapäivää juhlitaan koko viikonloppu, 6.–7.9.2025. Ilmoittautuminen Lähiruokapäivän tapahtuman järjestäjäksi on nyt avoinna. Lähiruokapäivänä juhlistetaan kotimaista ruoantuotantoa ja maaseutua ympäri Suomen. Päivän järjestäjä voi olla laajasti ruoan parissa toimivat, tuottajista jalostajiin tai palveluiden tarjoajat, sekä muut maaseudun elämyksiä tuottavat tahot. Lisätietoja suomeksi ja ruotsiksi.

3. Ensi vuoden Grüne Woche messujen suunnittelu käynnistyy – tule mukaan!

Euroopan suurin elintarvike- ja ruokamatkailualan kuluttajatapahtuma Internationale Grüne Woche (IGW) järjestetään Berliinissä 16.- 25.1.2026. Näytteilleasettajana pääset esittelemään tuotteesi Suomen maabrändiä ja pohjoista eksotiikkaa ilmentävällä messuosastolla, luomaan uusia kontakteja ja kumppanuuksia, tunnustelemaan markkinaa sekä löytämään uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Osastoa kokoaa Kouvola Innovation Oy. Ilmoita kiinnostuksestasi heti, niin pääset mukaan suunnitteluun ja messuvalmennuksiin, ks. lisätietoja ja ilmoittaudu.

4. Kysely kuluttajille ruokatuotannosta ja kasvinsuojelusta

CONSERWA-hankkeen kyselyssä kartoitetaan kuluttajien ruokaan liittyviä asenteita ja mielipiteitä kasvinsuojeluaineiden käytöstä ruokatuotannossa. Hankkeen tarkoituksena on vähentää kemiallisten kasvinsuojeluaineiden käyttöä ruoantuotannossa ja korvata niitä agroekologisilla rikkakasvien torjuntamenetelmillä vuoteen 2030 mennessä. Siirry kyselyyn.

Aitojamakuja.fi tapahtumakalenterissa tarjolla monipuolinen kattaus ruoka-alan tilaisuuksia.

1. Kestävä ja kannattava ruokajärjestelmä strategiakysely

Kysely tulevaisuuden ruokajärjestelmästä on avoinna 27.4.2025 asti. MMM:n toteuttamassa kyselyssä halutaan kuulla ajatuksia siitä millaista ruokaa Suomessa tuotetaan ja missä tuotetaan, mitä muutostarpeita ruokajärjestelmään liittyen on tai mitä tavoitteita tulisi asettaa. Siirry kyselyyn.

2. Uusia julkaisuja

– Suomalaisten käsitys ruokakulttuurista on muuttunut. Tutustu tuloksiin ja lue yhteenveto Ruokatiedon verkkosivuilta.

Sitran Tulevaisuusbarometri 2025. Tuloksissa kansalaisten ja päättäjien näkemyksiä valtakunnallisesti ja maakunnallisesti.

– E2 Tutkimus: Vihreä siirtymä, maaseutuelinkeinot ja yhteiskunnallinen resilienssi

This is FINLAND Magazine 2025-2026 maakuvamedia nostaa esiin mm. lähiruokaa.

– PTT:n raportteja 296: Maahanmuuttajien merkitys yritys- ja elinkeinotoiminnassa

3. Nyt vietetään ruokakasvatuksen viikkoa

Hyvää tekevää ruokaa ja yhdessä syömistä juhlitaan ruokakasvatuksen viikolla 17.-21.3.2025. Ruokakasvatukseen liittyvää materiaalia, vinkkejä, tietoa löytyy kootusti Ruokakasvatusyhdistys Ruukun verkkosivuilta.

4. Oikeaa Ruokaa Kouluihin -kampanja

Kampanjan taustalla ovat oppilaiden jaksamisesta ja hyvinvoinnista huolestuneet aktiiviset kuntalaiset. Sivustolla seurataan aiheeseen liittyviä kuntalaisaloitteita ja aihepiiriä tukevat myös 17 maatalouden ja maaseudun vaikuttajaa.  

Aitojamakuja.fi tapahtumakalenterissa on monipuolinen kattaus ruoka-alan tilaisuuksia. Käy katsomassa, mitä kaikkea löytyykään!

1. Vuoden ensimmäinen Aitoja makuja -lehti

Maaliskuun lehdessä kerrotaan REKO-selvityksen tuloksista, ruokalahjan tuotekehityksestä ja lahjakorikokeilusta sekä Etelä-Korean osuuskuntatyyppisestä toiminnasta. Lisäksi esitellään konditoria-alan huippuosaamiskeskus ja luonnontuotteisiin liittyviä uusia reseptejä. Kuulumisia myös elintarvikeviennin yhteistyöverkostosta, Uudenmaan kehittämistoiminnasta, ruokatulevaisuuksien ennakoinnista ja ruokasektorikoordinaatiosta. Siirry Aitojamakujalehti.fi:n.

2. Vuoden lähiruokateko 2025 -yleisöäänestys on käynnissä

Lähiruoka & luomu -messujen nettisivuilla esitellään kuusi ehdokasta. Omaa suosikkiaan voi äänestää 22.3. saakka. Sekä yleisöäänestyksen voittaja että raadin valitsema Vuoden lähiruokateko 2025 -palkittava julkistetaan Lähiruoka & luomu -messuilla.

3. Maaseutututkijatapaamisen työryhmähaku käynnissä

Kuortaneella 27. – 28.8.2025 järjestettävän Maaseutututkijatapaamisen teema on tänä vuonna ”Tulevaisuus maaseudulla”. Tutustu mua.fi-sivuilla työryhmäkutsuun ja ehdota ryhmää 31.3.2025 mennessä.

1. Selvitys tukkukaupan roolista ja taloudellisesta merkityksestä elintarvikeketjussa

MMM:n tilaamassa selvityksessä muodostetaan kokonaiskuva tukkukauppaa harjoittavista toimijoista ja tukkumarkkinan rakenteesta. Toimiala on moninainen ja tukkukauppamarkkinan merkitys korostuu ravitsemisalalla. Selvityksen lopussa on annettu toimenpidesuosituksia. Tutustu raporttiin

2. Pro Gradu-tutkielma REKOn liiketaloudellisista ja muista merkityksistä on julkaistu

Helsingin yliopiston Nina Grönqvistin REKO-yrittäjyyteen liittyvä maisteritutkielma on nyt vapaasti luettavissa Helda-palvelussa. Tutkimuksessa on laskettu mm. myynninmäärää Facebook REKO-ryhmissä. Siirry julkaisuun.

3. Luomukuulumisia

– Portaat luomuun -ohjelman ylläpito siirtyy Pro Luomu ry:lle, mikä vahvistaa ohjelman jatkuvuutta ja yhteistyötä koko luomuketjussa. Lue uutinen.

– Luomuinstituutti on kuullut laajasti luomualan yritysten ja muiden toimijoiden näkemyksiä alan tutkimustarpeista tuleville vuosille ja koonnut ne Tiedolla kasvuun-julkaisuun.

– Parin vuoden ajan Luomu on osa ratkaisua -kampanjassa testattiin mm. erilaisia tuuppauskeinoja, joilla voidaan vaikuttaa kuluttajien tekemiin valintoihin päivittäistavarakaupoissa. Lue kampanjan tuloksista tarkemmin.

– Luomutuotteiden kysyntä vahvistui maailmanlaajuisesti vuonna 2023 ja sen arvo oli yli 136 miljardia euroa. Ennakkotietojen mukaan luomumarkkina piristyi Euroopassa edelleen vuonna 2024. Lue tiedote.

4. Kansallisia hankkeita käynnistymässä

Maatilatalouden kehittämisrahasto Makera rahoittaa 13 uutta vuonna 2025 alkavaa kansallista maa- ja elintarviketalouden tutkimus-, kehitys- ja selvityshankekokonaisuutta. Lisätietoja MMM:n verkkosivulla.

5. Food Data Finland tukee Business Finlandin co-innovation -rahoituksen haussa

Rahoitettava TKI-toiminta voi olla esimerkiksi oman tuotteen, palvelun tai toiminnan kehitystä. Ehtoina on, että projektissa on mukana muita yrityksiä ja tutkimusorganisaatio, projekti tähtää vientikyvykkyyksien nostoon ja oma rahoitusosuus on varmistettuna. GS1 Finland tarjoaa tukea kehitysprojektiaihioiden ja rahoitushakemusten työstöön. Lue lisää.

6. Tulevia ruoka-alan tapahtumia

Ruokasektorin koordinaatio järjestää maalis-huhtikuussa:

* Lisää luomua lautaselle – Ammattikeittiöiden luomuohjelman vaikuttavuus ja kehittäminen 13.3. klo 13.30-15

* Luonnontuotteiden keruun ja luomusertifioinnin organisoinnin fokusryhmä 18.3. klo 13-15

* Elintarvikealan vienti- ja kansainvälisyys -verkostotapaaminen 8.4. klo 13-15

Paljon muutakin Aitoja makuja -kalenterista löytyy esim. tuotekehitykseen, markkinakanaviin ja vastuullisuuteen liittyen. Katseita suunnataan myös jo tulevaan, kun tarjolla on 25.3. tietoa EU:n maatalouspolitiikkaan liittyviä muutoksista.

1. Luonnontuotealan kansainvälisen seminaarin abstraktihaku käynnissä

Nordic Wild Berry and NTFP (non-timber forest products) Conference järjestetään lokakuussa Rovaniemellä. Konferenssissa tarkastellaan aihepiiriin liittyvien teemojen nykytilaa ja tulevaisuuden mahdollisuuksia. Tutkimusseminaarin abstraktihaku on auki 31.3. asti. Tutustu tarkemmin hakuohjeisiin ja teemoihin.

2. Kalatalousverkoston toimintaa ja viestintää

Kalatalouden ajankohtaistietoa kokoaa kansallinen Kalatalousverkosto, joka tuo elinkeinokalatalouden kehittäjät saman keskustelupöydän ääreen. Verkkosivulla https://maaseutuverkosto.fi/kalatalousverkosto/ linkki myös Kalaparlamenttiin, joka kokoaa kala-alan yrittäjät ja kehittäjät yhteen kuulemaan mielenkiintoisista alan asioista ja uutisista, kertomaan kokemuksistaan ja verkostoitumaan.

3. Euroopan komission visio: tavoitteena vetovoimainen maatalous- ja ruokasektori tuleville sukupolville

Visio esittää tiekartan tuleville strategisille ehdotuksille maatalous- ja ruokasektorin vetovoiman parantamiseksi ja vakaan toimintaympäristön luomiseksi koko ruokaketjun toimijoille. Lisäksi visiossa hahmotellaan tulevan yhteisen maatalouspolitiikan painopisteitä vuoden 2027 jälkeiselle ajalle. Lue koko uutinen.

4. MMM:n lausuntopyynnöt

– neljästä asetusluonnoksesta, jotka koskevat hunajaa, hedelmätäysmehuja ja tiettyjä vastaavia valmisteita, hilloja ja tiettyjä vastaavia valmisteita sekä tiettyjä osittain tai kokonaan kuivattuja maitoja.

– asetusehdotuksesta, jolla parannettaisiin kuluttajien tiedonsaantia elintarvikkeen ainesosana käytetyn lihan alkuperämaasta, lue tiedote.

Molempien lausuntopyynnöt katsottavissa https://mmm.fi/lausunnolla.

Maaliskuun tapahtumakalenterissa monipuolinen kattaus ruoka-alan tilaisuuksia. Käy katsomassa Aitojamakuja.fi -kalenterista, mitä kaikkea löytyykään!

1. Yläsavolainen muurinpohjalettu – uusin nimisuojattu tuote

Suojatun maantieteellisen merkinnän (SMM) hakijana on ProAgria Itä-Suomi ry/Itä-Suomen maa- ja kotitalousnaiset. Yläsavolaisen muurinpohjaletun suojaus perustuu letun maineeseen perinteisenä yläsavolaisena erikoisherkkuna. Lue lisää tuotteesta.

2. Ruokavirasto tiedottaa

– Pakatun veden ohjemuutoksella halutaan selkeyttää kivennäisvesi-nimen käyttöedellytyksiä Suomessa. Päivitetty ohje on voimassa 1.2.2025 lähtien.

– Tuoreiden hedelmien ja vihannesten kaupan pitämistä koskevat vaatimukset – Ohje hedelmä- ja vihannesalalle, kattaen myös marjat.

– Tarjoilupaikoissa on aterian ainesosana käytettävän tuoreen, jäähdytetyn tai jäädytetyn lihan alkuperämaa ilmoitettava kuluttajalle kirjallisesti. Asiaan liittyvän MMM:n asetuksen voimassaoloa on jatkettu 30.4.2029 asti. Lue lisää. MMM:n LinkedIn-sivuilla on myös aiheeseen liittyvä lyhyt video ravintoloitsijan näkökulmasta.

3. Elintarvikemarkkinavaltuutettu tiedottaa

– Syksyllä 2024 toteutettiin kysely liha-alan alkutuotannon toimijoille, jossa selvitettiin reilujen kauppatapojen noudattamista ja elintarvikemarkkinalain vaikutusta alalla. Kyselyyn vastasi 230 liha-alan toimijaa. Tutustu tuloksiin.

– Vuoden 2025 alussa voimaan astuneet elintarvikemarkkinalain muutokset vahvistavat valvontaa ja tavarantoimittajien asemaa. Lue tiedote.

4. Ulkomaiset marjanpoimijat tulevat jatkossa Suomeen kausityöläisinä

Ulkomaisten marjanpoimijoiden asemaa parantavat muutokset tulevat voimaan helmikuussa 2025. Muutoksen tavoitteena on parantaa poimijoiden oikeuksien valvontaa sekä turvata poimijoiden toimeentulo. Lisätietoja TEM:in tiedotteessa.

5. MMM:n johtama Kestävä ja kannattava ruokajärjestelmä -strategiatyö jalkautuu alueille

Ruuan tuotannon pitkän aikavälin strategiatyö on nyt vaiheessa, jossa ruokajärjestelmän eri toimijoita (tuotantopanokset, ruuantuotanto, jalostus, jakelu ja kulutus) otetaan mukaan strategian sisällön tuottamiseen eri puolilla Suomea. Työpajat järjestetään seuraavilla paikkakunnilla (ensimmäisiin on jo ilmoittautumiset auki ja loppuihin aukeaa pian): Pori 12.3., Kuopio 18.3., Kouvola 19.3., Rovaniemi 26.3. ja Oulu 27.3.

Kaikki ruoka-alan valtakunnalliset ja alueelliset tapahtumat löytyvät Aitojamakuja.fi kalenterista.

1. EU agri-food business -delegaatio Japaniin

EU-komission AGRI-pääosasto on järjestämässä komissaari Hansenin matkaa Japaniin 8.–13.6. Komissaari toivoo delegaatioonsa edustajia erityisesti pk-elintarvikeyrityksistä (myös suuret yritykset voi osallistua), joilla on vientipotentiaalia. Lisätietoja ja ilmoita kiinnostuksesta osallistua 9.2. mennessä.

2. Innokaupungit vetovastuuhankkeissa ruokaa ja matkailua

Vetovastuuhankkeissa tuetaan osaamisalojen verkostoja ja kansainvälisesti kiinnostavien kokonaisuuksien syntymistä temaattisten kokonaisuuksien piirissä. Tänä vuonna lähtevät liikkeelle ruokavientiin ja hyvinvointi- ja luontoelämysmatkailuun liittyvät hankkeet.

3. Makeran maa- ja elintarviketalouden tutkimus- ja kehittämismäärärahan haku auki

Makeran hankehaun painopisteet ovat: 1) Vastuullisuus ja kilpailukyky ruokajärjestelmässä ja 2) Terve maaperä kasvukuntoa turvaamassa (MATO2-ohjelman teemasta 3). Ensimmäisen vaiheen haku päättyy 24.3. Lue lisää MMM:n verkkosivuilta.

4. Raportti Elintarvikkeiden merkinnöistä EU:ssa

Euroopan tilintarkastustuomioistuin kiinnitti huomiota, että elintarvikkeiden merkinnät voivat johtaa kuluttajia harhaan, mutta toisaalta merkinnät auttavat kuluttajaa tekemään perusteltuja ostopäätöksiä. Pitkässä raportissa on havainnollistavia kuvia ja esimerkkejä sekä suosituksia komissiolle. Lue uutinen ja linkki raporttiin uutisen lopussa.

Ruoka-alan valtakunnalliset ja alueelliset tapahtumat löytyvät Aitojamakuja.fi kalenterista.

Aitoja makuja ei viesti enää X:ssä, mutta viestintä Facebookissa ja Instagramissa jatkuu.

1. Kestävän ruokamatkailun opas

Visit Finland on uudistanut Kestävän ruokamatkailun -oppaan. Opas sisältää suosituksia, joiden avulla yritykset voivat pienentää ympäristöjalanjälkeään esim. valitsemalla paikallisia ja sesonginmukaisia raaka-aineita, minimoimalla ruokahävikkiä ja lisäämällä asiakkaiden tietoisuutta kestävästä kulutuksesta. Tutustu tarkemmin visitfinland.fi-verkkosivulla.

2. Selvitys lähiruoan käytöstä ja sen aluetaloudellisista vaikutuksista on käynnistynyt

Julkiskeittiöiden kotimaisen ruoan sekä lähi- ja luomuruoan käyttöä selvitetään kuntapäättäjille ja julkisista elintarvikehankinnoista vastaaville henkilöille tehtävillä kyselyillä. Päättäjille suunnattu kysely on käynnissä parhaillaan. Selvityksessä tuotetaan myös arvio lähiruoan käytön muutoksen aluetalousvaikutuksista. Vastaavanlaisia selvityksiä on tuotettu aiemmin vuosina 2013 ja 2019. Lue lisää Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin uutisesta.

3. Valtion mahdollistava rooli kasvattaa elintarvikevientiä

MMM:n tilaama selvitys elintarvikevientiyritysten kansainvälistymisen palveluista on julkaistu. Selvityksen mukaan Suomen hallituksen asettama tavoite elintarvikeviennin kaksinkertaistamisesta vuoteen 2031 edellyttää vientipalveluiden turvaamista. Lue koko uutinen MMM:n verkkosivuilla.

4. Anna ehdotuksia Kriteeripankki.fi sisältöön liittyen

Motivan sivuilla aiemmin ollut kestävien hankintojen tietopankki on poistunut ja jatkossa vastuullisuuskriteerit ovat Kriteeripankki.fi -palvelussa. Nyt kaivataan tietoa, mitä kriteeripankista mielestäsi puuttuu ja minkä hankintakategorioiden kriteereille juuri sinulla olisi työssäsi erityisen suuri tarve. Kysely on auki 21.2. asti, siirry Kriteeripankki.fi:n.

5. Kysely ammatillisen koulutuksen tarpeista

OKM toteuttaa yhdessä Fountain Parkin kanssa verkkoaivoriihen, jolla kerätään ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden, opettajien, johdon, työelämän ja keskeisten sidosryhmien edustajien näkemyksiä ammatillisen koulutuksen kehittämistarpeista. Osallistu verkkoriiheen 11.2. mennessä www.fountainpark.fi/ammatillinenfi (myös ruotsiksi ja englanniksi).

6. Tulevia ruoka-alan tapahtumia

Ruokasektorin koordinaatio järjestää:

* Luonnontuotteiden keruun ja luomusertifioinnin organisoinnin fokusryhmä 11.2.2025 klo 9.15–11.00 Teamsissa

Ruoka-alan toimijoiden kaikki valtakunnalliset ja alueelliset tapahtumat löytyvät Aitojamakuja.fi kalenterista. Paljon tapahtumia on lisätty viime päivinä – käy katsomassa, mitä mielenkiintoista löytyy!

1. Vuoden ruokakasvattaja -tunnustuksen saajan haku auki

Ruokakasvattaja -tunnustus myönnetään alan huippuosaajalle, joka on kehittänyt ruokakasvatusta tai siihen liittyvää osa-aluetta aktiivisesti. Tunnustuksella halutaan huomioida erityisesti taho, joka on edistänyt lasten ja nuorten ymmärrystä ruokaketjun toiminnasta ja ruoan alkuperästä. Lue lisää ruokatieto.fi-sivulta ja jätä ehdotus 14.2. mennessä.

2. Ruokavirasto tiedottaa

– Elintarvikealan toimija vastaa hunajan laadusta ja aitoudesta. Lue lisää. Verkkosivulta löytyy myös hunajawebinaarin esitys, jossa avataan tarkemmin mm. pakkausmerkintöjä.  

– Suositus elintarvikealan toimijoille: Medium-kypsennetyn jauhelihapihvin valmistus ja tarjoilu. Pdf on ladattavissa verkkosivun oikeasta laidasta.

3. Haku EU:n menekinedistämisrahoitukseen on auki 22.1.-23.4.

Näiden hankkeiden tavoitteena on tiedottamisen ja menekinedistämistoimien kautta vahvistaa tietoisuutta EU:n maataloustuotteista ja mm. EU:n laatujärjestelmistä. Tarkempia tietoja EU-rahoitteisista tiedotus- ja menekinedistämisohjelmista ruokavirasto.fi-sivulla ja EU komission sivuilla sekä lisäksi on infopäivät 29.-30.1.

4. Pastry Saimaa -hankkeella vahvistetaan konditoria-alaa

Etelä-Karjalassa Saimaan ammattiopisto Sampon Pastry Saimaan missiona on luoda kansainvälisesti tunnettu konditoria-alan huippuosaamiskeskus. Toimintaan voi tutustua tarkemmin verkkosivulla.

5. Maatalouden rakennemuutoksesta yritystoiminnan muutokseen -synteesiraportti

Maatilojen rakenteessa ja taloudellisessa tilanteessa on suurta vaihtelua, eikä keskiarvoista puhuminen anna aina oikeaa kuvaa sektorin taloudellisesta tilanteesta, vaan tulee tarkastella myös maatilojen välistä vaihtelua, heikkojen ja hyvien yritysryhmien taloudellista tilannetta. Tutustu tarkemmin Luonnonvarakeskuksen tuoreeseen synteesiraporttiin ja lue uutinen.

Aitojamakuja.fi kalenteri kokoaa ruoka-alan tapahtumat samaan kalenteriin – käy katsomassa mitä on tarjolla tammi-helmikuussa.

1. Vuoden lähiruokateko -palkintohaku on auki

Palkinnolla halutaan edistää lähiruoan tunnettuutta ja nostaa esiin lähiruoan merkitystä osana yhteiskuntaamme. Palkinnonsaajan valinnassa painotetaan mm. vastuullisuutta, yhteistyötä ja uusien ratkaisujen kehittämistä lähiruokasektorilla. Lisätietoja lahiruokaluomu.fi-sivulla, ehdotuksia voi jättää 12.2. asti.

2. Aitoja makuja -lehti ilmestyy neljä kertaa tänä vuonna

Verkkolehti ilmestyy vuonna 2025 seuraavasti: 12.3., 21.5., 17.9. ja 26.11. Aineiston toimituspäivät ja kirjoittajaohjeet löytyvät lehdestä. Lehti nostaa esille ruoka-alan kehittämistä ja toimintaa eri puolilta Suomea. Mikäli haluat kirjoittaa jutun lehteen, ota yhteyttä allekirjoittaneeseen hyvissä ajoin.

3. Kooste vuoden 2025 ruokatrendeistä

Lähiruokaa – totta kai! -blogissa on kerätty yhteen meillä ja maailmalla tehtyjä ruokaan liittyviä trendikatsauksia. Muun muassa hyvinvointiin liittyvät asiat näyttävät nousevan esiin monella tapaa.

4. ETL tiedottaa

– ETL:n verkkosivuilta löytyy elintarviketeollisuuden avainlukuja kokoava diasetti. Tietoa mm. alan liikevaihdosta, yrityksistä, investoinneista ja t&k-panostuksista, työntekijämääristä.  

– Vuoden suomalainen elintarvikeinnovaatio 2025 -kilpailussa haetaan vastuullisia ja kekseliäitä tulevaisuuden ruokaratkaisuja, jotka helpottavat kuluttajien arkea tai juhlaa. Palkinnon saajaa voi ehdottaa 31.1.2025 saakka. Lue uutinen.

5. Vuoden 2025 luonnontuotteet pihlajanmarja, lampaankääpä ja nokkonen

Arktiset Aromit ry ja Marttaliitto ovat valinneet vuoden luonnontuotteet marjojen, sienten ja yrttien joukosta. Vuoden valinnoilla nostetaan esiin ympäristön, ravitsemuksen ja omavaraisuuden kannalta erinomaisia luonnontuotteitamme ja niiden monipuolisia käyttömahdollisuuksia. Lue koko tiedote.

6. Kasviproteiiniverkoston kuulumisia

The Nordic-Baltic network for transdisciplinary food systems research (NFN) järjestää ensimmäisen pohjoismaisen ruokajärjestelmäkonferenssin ja politiikkafoorumin ”Challenging intersections: Securing sustainable food systems in turbulent times” Helsingissä toukokuussa. Politiikkafoorumissa tartutaan ajankohtaisiin kokonaisturvallisuuden, ruokaturvan ja kestävyyden teemoihin. Konferenssin abstraktikutsu on auki 31.1.2025 saakka. Lue lisää.

7. Yrityksille suunnattu opintomatka Italiaan – vielä mahtuu mukaan

Tuotekehityksellä meille ja maailmalle -elintarvikealan yhteistyöhanke järjestää maaseutuyrittäjille, erityisesti jalostaville elintarvikeyrittäjille, suunnatun opintomatkan Italiaan ja TUTTOFOOD-messuille toukokuussa. Katso lisätietoja, ilmoittaudu lähipäivinä.

Aitojamakuja.fi kalenteri kokoaa ruoka-alan tapahtumat samaan kalenteriin – käy katsomassa mitä on tarjolla tammi-helmikuussa.

1. Katsaus elintarvikealan yritysten toimintaympäristötilanteeseen

Ruokasektorin koordinaatiohanke kokosi yhteen eri maakunnissa vuosina 2022-2024 yrityksille tehtyjen selvitystöiden tuloksia. Maakuntien ruokasektorin tilannekatsaus -julkaisu esittelee tuloksia maakunnittain ja kokoaa yhteen aiheita, jotka nousevat esiin eri puolella Suomea. Lue uutinen ja tutustu koosteeseen aitojamakuja.fi-sivulla.

2. Kehittämissuunnitelma nimisuojattujen tuotteiden hyödyntämiseksi

MMM:n julkaisemassa kehittämissuunnitelmassa tavoitteena on aktivoida suomalaisia toimijoita uusien nimisuojahakemusten laatimiseen, ja jo saatujen nimisuojien parempaan hyödyntämiseen. Lue uutinen mmm.fi-sivuilla.

3. Vinkkejä klusterityöhön

Klusterit Euroopassa – Etelä-Savon ruokaklusterin kokemuksia verkostoyhteistyöstä -julkaisu kokoaa saatuja kokemuksia ja tuloksia kansainvälisestä yhteistyöstä vuosilta 2023–2024 taustatiedoksi ja vinkeiksi klusteritoimintaa suunnitteleville. Tutustu julkaisuun.

4. Osaamiseen ja koulutukseen liittyviä julkaisuja

– Owal Groupin tekemä selvitys ”Huoltovarmuuteen liittyvät osaamiset 2035” on julkaistu. Luonnonvara-ala ja ruokahuolto on yksi tapausesimerkki, joka avataan selvityksessä tarkemmin. Julkaisu löytyy oph:n verkkosivuilta.

– Karvin tekemässä arvioinnissa on käyty läpi vuosien 2022-2024 biotalousalan korkeakoulutuksen koulutustarjontaa, tutkintojen tuottamaa osaamista, korkeakoulujen ennakointikykyä toimintaympäristön muutoksiin, työelämärelevanssia sekä jatkuvaa oppimista. Lue tiedote.

5. Kysely luonnontuotteiden kerääjille ja viljelijöille Lapin tai Pohjois-Pohjanmaan alueella

Kyselyn tavoitteena on yhdistää kerääjiä alueellisiin keruuketjuihin ja sitä kautta keruutuotteiden välittäjiin ja käyttäjiin. Tutustu tarkemmin ja siirry kyselyyn, vastausaikaa 15.1. asti.

Ruokasektorin koordinaatiohanke kiittää yhteistyöstä & toivottaa maistuvaa joulua sekä hyvää tulevaa vuotta 2025! Seuraavan kerran tämä sähköposti ilmestyy ensi vuoden puolella.

1. Ruokaketjun uudet kehittämishankkeet

Ruokavirasto on myöntänyt rahoituksen kahdelle hankkeelle: 1) Elintarvikeviennin yrityslähtöisen kasvualustan kehittäminen, toteuttajat Ruokatieto Yhdistys ry ja Suomen elintarvikevientiyhdistys SUVI ry, lue uutinen, ja 2) Kansainvälisen maisteriohjelman suunnittelu ruokaviennin ja gastronomisen osaamisen vahvistamiseksi, toteuttaja Helsingin yliopisto. Tiedote Ruokaviraston sivuilla.

2. Maaseuturahaston valtakunnallisten hankkeiden ideahaku on auki

Teemoina haussa ovat maaseudun vesihuollon turvallisuus, ruoka-alan yritysten toiminnan kehittäminen ja maaseudun yrittäjyys. Hankeidea tulee jättää 17.1.25 mennessä. Lisätietoa teemoista, hakulomake sekä tarkemmat ohjeet maaseutu.fi-verkkosivulla.

3. Lähiruoan tuottajille suunnattu itsearviointityökalu

Saimaan ja Itämeren alueella toteutettavassa BASCIL-hankkeessa on luotu lähiruoan tuottajille itsearviointityökalu. Se auttaa käymään läpi asioita, joihin kiinnittää huomioita, kun laajentaa toimintaa matkailupalveluihin. Työkalu on ladattavissa hankkeen verkkosivuilta materiaaleja-kohdasta.

4. Maaseutuverkoston toimintasuunnitelman luonnos kommenteilla

Mitä haluaisit kansallisen maaseutuverkoston osallisena korostaa maaseutuverkoston toiminnassa vuonna 2025? Nyt on mahdollisuus vaikuttaa kommentoimalla toimintasuunnitelmaa, 18.12. mennessä. Lue lisää.

5. Teollisuuspoliittinen strategia

TEM julkaisi teollisuuspoliittisen strategian, joka kokoaa yhteen Suomen teollisuuden uudistumisen ja kasvun strategisen agendan, ja antaa kokonaiskuvan hallituksen teollisuuspolitiikan painopisteistä ja keinoista. Lue tiedote.