Kylän Kattaus joustaa lähiruoan hankinnoissa

Millaisia tuotteita Jyväskylän kaupungin Kylän Kattaus hankkii paikallisilta tuottajilta, ja miten yhteistyö saadaan käytännössä toimimaan? [rss-cut]

Jyväskylän kaupungin ruokapalveluista vastaava liikelaitos Kylän Kattaus tuottaa lounas- ja päivällisateriat vanhus- ja vammaispalvelun asiakkaille sekä koulu- ja päiväkotilounaita. Kylän Kattaus työllistää reilut 300 työntekijää, ja esimerkiksi lounaita valmistuu päivässä noin 24 000 annosta.

Haasteista selvitään joustavuudella

särkeä

Kylän Kattaus hankkii särkeä, tuoremansikkaa, kuivattua nokkosta, ruisjauhoa sekä gluteenittomia tuotteita lähialueen yrittäjiltä. Osa toimittajista on löytynyt kilpailutusten ja tarjouspyyntöjen kautta, osa taas muuta kautta, kuten Mukulaari-osuuskunnan tai Lähiruokaa resurssiviisaasti julkisiin keittiöihin -hankkeen kokeilujen avulla.

Kylän Kattauksen tuotannon palvelupäällikkö Paula Puikkonen kertoo, että paikallisissa hankinnoissa logistiikka on osoittautunut haasteelliseksi. Toimituserät ovat usein melko pieniä ja tuottajalle niiden jakelu eri osoitteisiin haastavaa. Kylän Kattaus onkin tullut tuotteiden jakelussa vastaan: käytännössä se ottaa pienten tuottajien toimitukset keskitetysti vastaan ja jakelee ne sitten itse toimipisteisiinsä.

Joskus käy myös niin, etteivät pienen tuottajan volyymit ja suuren tilaajan tarpeet kohtaa. Jyväskylästä löytyy ratkaisuja myös näihin tilanteisiin.

mansikoita– Esimerkiksi mansikan osalta olemme ratkaisseet asian ruokalistalla. Mansikan käyttö eri toimipisteissämme on jaettu viikon eri päiville. Näin kysyntä ja tarjonta kohtaavat paremmin, Paula kertoo.

Ruokapalveluiden taloudelliset resurssit asettavat myös omat reunaehtonsa paikallisten tuotteiden käytölle.

– Kokemuksemme on, että paikallisesti hankitut tuotteet ovat kalliimpia. Pienessä mittakaavassa niiden käyttö on kuitenkin nykyisellä määrärahalla mahdollista, Paula toteaa.

Kylän Kattauksessa koetaan, että paikallisten tuotteiden käyttö kannattaa, sillä se vahvistaa ruokapalveluiden positiivista mainetta. Ennen kaikkea se tukee paikallistaloutta ja on olennainen osa kestävää toimintamallia.

Tieto tuotteista ja toimintavoista auttaa eteenpäin

Tuottajille Kylän Kattauksesta vinkataan, että mahdollisiin ostajiin kannattaa olla rohkeasti yhteydessä ja kertoa omista tuotteistaan. Tuottajan on hyvä varautua siihen, ettei tilausta aina synny hetkessä. Liikkeellä kannattaakin olla hyvissä ajoin ennakkoon. Jyväskylässä nähdään, että pienillä tuottajilla olisi erikoisruokavalioissa potentiaalia nykyistä enemmänkin, ja tähän yrityksissä voisi panostaa.

– Kaikkia erikoisruokavalioiden tuotteita meidän ei kannata itse valmistaa. Esimerkiksi gluteenittomien tuotteiden osalta käytännön kokemus on osoittanut, että niiden hankinta lähialueen tuottajalta on meille hyvä ratkaisu, Paula kertoo.

Toisille kunnille ja ruokapalveluyksiköille Kylän Kattauksesta vinkataan, että oman hankintayksikön asiantuntijuutta kannattaa hyödyntää paikallisissa hankinnoissa alusta alkaen. Liikkeelle päästään avoimella keskustelulla paikallisten tuottajien kanssa.

– Yleiset keskustelutilaisuudet tuottajien kanssa ovat hyödyllisiä. Avoimella tiedonvaihdolla tuottajan ja tilaajan toimintatavat tulevat tutuiksi puolin ja toisin. Näin tuottajankin on sitten helpompi hahmottaa aikatauluihin tai vaikkapa pakkauskokoihin liittyvät tarpeet ja suunnitella tarjoustaan, Paula summaa Kylän Kattauksen hyviä käytäntöjä.

Teksti: Eija Eloranta


Paikallisruoan arvoketjua kehittämässä -hankkeessa edistetään HoReCa-tukkukaupan, ammattikeittiöiden sekä paikallisten elintarvikeyritysten välistä yhteistyötä. Aitojamakuja.fi -sivustolla esitellään teemaan liittyviä hyviä käytänteitä.

Vuosina 2015-2017 toteutettavaa hanketta rahoittaa maa- ja metsätalousministeriö. Hankkeen keskeiset yhteistyökumppanit ovat Päivittäistavarakauppa ry ja HoReCa-tukkutoimijat, maakunnalliset elintarvikealan kehittäjät sekä Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry.

#ruokaketju

Jätä kommentti