Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

  • Tämä tapahtuma on mennyt.

Kutsu sidosryhmäkeskusteluun EU:n metsäkatolakialoitteesta

10.12.2021 @ 09:00 - 11:00

Maa- ja metsätalousministeriö kutsuu maa-, metsä- ja ruoka-alan toimijoita keskustelemaan Euroopan unionin komission 17.11.2021 julkaisemasta lainsäädäntöehdotuksesta maailman metsäkadon vähentämiseksi. Tilaisuus järjestetään

perjantaina 10. joulukuuta 2021 kello 9-11 Teams-tapahtumana.

Maailman metsiä hävitettiin vuosina 1990–2020 yhteensä 420 miljoonaa hehtaaria eli noin 14 miljoonaa hehtaaria vuodessa, ja vielä nytkin niitä hävitetään noin 10 miljoonan hehtaarin vuosivauhtia. Merkittävintä metsäkato on Etelä-Amerikassa ja Afrikassa, mutta myös Suomessa metsiä raivataan pelloiksi noin 4000 hehtaarin verran vuodessa. Metsäkato aiheuttaa yli 10 % maailman kasvihuonekaasupäästöistä ja kiihdyttää luontokatoa.

Komission lakiesityksen tavoitteena on ehkäistä metsäkatoa estämällä tiettyjen metsäkatoa tai metsien tilan heikentymistä aiheuttavien tuotteiden pääsy EU-markkinoille sekä kehittämällä niiden tuotantoketjuja. Tavoitteena on rajoittaa myös EU-maiden oman tuotannon aiheuttamaa metsäkatoa ja metsien tilan heikentymistä. Esitys on osa European Green Deal –ohjelmaa, jolla edistetään päästövähennyksiä ja luontokadon ehkäisyä tukevia toimia.

Uusi sääntely koskisi kuutta tuoteryhmää: soijaa, palmuöljyä, kahvia, kaakaota, nautakarjaa ja puuta sekä niitä sisältäviä tai niistä valmistettuja tuotteita.

Ohjelma

Avaus ja fasilitointi, Hanna Mattila, MMM

Metsäkatoehdotuksen esittely, Tatu Torniainen, MMM

Kommenttipuheenvuorot: S-ryhmä, MTK, WWF, Valio, Metsäteollisuus ry.

Yhteinen keskustelu

  • Mitä ajatuksia toimijoilla on EU:n metsäkatolainsäädäntöehdotukseen liittyen?
  • Miten ehdotus voi vaikuttaa suomalaiseen maa- ja metsätalouteen ja suomalaisten yritysten toimintaan?
  • Millainen valmius suomalaisilla yrityksillä on vähentää metsäkatoa globaaleissa arvoketjuissa?
  • Millaisia suomalaisia erityiskysymyksiä metsäkaton vähentämiseen liittyen on olemassa?

Yhteenveto, Hanna Mattila, MMM

Seuraavat askeleet, Tatu Torniainen, MMM

Ilmoittaudu tilaisuuteen viimeistään keskiviikkona 8.12. tästä linkistä.

Osallistumislinkki lähetetään ilmoittautuneille torstaina 9.12. Jos viestiä ei löydy, tarkistathan myös roskapostikansion.

Lämpimästi tervetuloa!

Tatu Torniainen
neuvotteleva virkamies
maa- ja metsätalousministeriö
tatu.torniainen@gov.fi
029 516 2162

Hanna Mattila
neuvotteleva virkamies
maa- ja metsätalousministeriö
hanna.mattila@gov.fi
029 516 2401

 

Tiedot

Päivämäärä:
10.12.2021
Aika:
09:00 - 11:00