Suomen Mehiläishoitajain Liiton Kevätpäivät Lahdessa
SML järjestää viimevuotiseen tapaan maaliskuussa kaksipäiväisen Kevätpäivät-seminaarin.
14.3.2026 klo 10:00 – 15.3.2026 klo 16:00
Lahdessa Kumppanuustalo Fellmanniassa, osoitteessa Kirkkokatu 27.
Seminaarissa perehdytään mehiläishoidon ajankohtaisiin teemoihin ja tällä kertaa erityisesti myös hunajaan. Lauantaina saadaan esimerkiksi kokemuksellista tietoa hyvän tarhapaikan valinnasta, käydään tulinen keskustelu parhaasta kehäkoosta ja kuullaan vuoden mehiläistarhaajan ajatuksia mehiläishoidosta.
Sunnuntaina saamme arvovaltaisen tervehdyksen, sillä luvassa on maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahin puheenvuoro. Päivän teemana on hunaja. Kuulemme muun muassa, mitä on menossa hunajamarkkinoilla ja miten hunajaa voidaan hyödyntää kauneudenhoidossa. Lisäksi pääsemme tutustumaan muutamiin lajihunajiin.
Ota mukaan hunajapurkkisi ja kosteusmittarisi!
Ihastelemme seminaarissa myös erilaisia hunajapakkauksia sekä itse että pakkausmuotoilijan silmin. Tuo myös oma pakkauksesi pakkauskatselmukseen! Saat palautetta ja yleisön suosikki palkitaan lahjakortilla.
Tilaisuudessa annetaan neuvoja lisäksi kosteusmittarin kalibrointiin ja voit kalibroida oman kosteusmittarisi. Kannattaa hyödyntää tilaisuus.
Tutustu tarkemmin ohjelman sisältöön ja ilmoittaudu 8.3. mennessä!