Loading Events

« All Events

  • This event has passed.

Tulevaisuuden ruokasektori ja Elintarviketeollisuuden vuosiseminaari

27.11.2019 @ 09:00 - 15:15

Elintarvikealan ja ruokasektorin vuosiseminaarissa kuullaan ajankohtaiset kuulumiset toimialan kehittymisestä, kansainvälistymisestä, pakkauksista sekä yrittäjien kokemuksia yrityksensä kehittämisestä. Tilaisuuden avaa maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä.

Tilaisuudessa keskitytään ajankohtaisiin asioihin mm. ruokapakkauksiin, julkisten keittiöiden lähiruoan käytön aluetaloudellisiin vaikutuksiin, viennin porrasaskelmiin ja yritysryhmähankkeesta saatuihin kokemuksiin. Yrityspuheenvuoroina kuullaan Härtelön tarina sekä kuinka Kaslinkin kasvua ovat innovaatiot ja kansainvälistyminen vauhdittaneet. Tilaisuudessa julkistetaan Elintarvikealan toimialakatsaus ja toimialabarometri sekä kerrotaan viennin ajankohtaisia kuulumisia. Aamupäivän järjestää valtakunnallinen Ruokasektorin koordinaatiohanke ja iltapäivän TEM toimialapalvelu.

Tilaisuus on tarkoitettu elintarvikealan ja ruokasektorin yrittäjille, toimijoille, kouluttajille, hankkeiden vetäjille, kehittäjille, rahoittajille sekä muille alasta kiinnostuneille. Tilaisuus lähetetään reaaliaikaisesti myös verkossa ja puheenvuorot nauhoitetaan jälkikäteen katsottaviksi.

Aika:  27.11.2019 klo 9.45 – 15.15 (aamukahvi klo 9.00 alkaen)
Paikka:  Maa- ja metsätalousministeriö, Paja, Mariankatu 9, Helsinki
Ilmoittautuminen: Ilmoittautuminen tilaisuuteen on päättynyt. Jos haluat vielä mukaan, niin ota yhteyttä paivi.toyli@utu.fi.

Webcastingina tilaisuutta voi seurata osoitteessa https://prospectumlive.com/event/aitojamakuja2019

Kaikille ilmoittautuneille lähetetään lisätietoja ennen tilaisuutta. Tilaisuus on maksuton. Huom! Muista ottaa jokin kuvallinen henkilökortti (passi, ajokortti, henkilökortti) mukaan. Sisääntulossa tarkastetaan jokaisen henkilöllisyys.

Ohjelma

9.00 – 9.45 Aamukahvi

Tulevaisuuden ruokasektori klo 9.45 – 12

aamupäivän puheenjohtajana toimii projektipäällikkö Päivi Töyli, Turun yliopiston Brahea-keskus

9.45

Tervetuloa!
Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä

Maailmaa pelastamassa, ruokapakkaus kerrallaan. Liiketoimintaan vaikuttavia huomioita
www.packageheroes.fi STN-hankkeesta.
Professori Henri Hakala, LUT yliopiston kauppakorkeakoulu

Julkisten keittiöiden lähiruoan käytön aluetaloudelliset vaikutukset
Leena Viitaharju, Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti

Yritysryhmien kehittämishankkeiden hyvät käytänteet
Projektiasiantuntija Suvi-Tuulia Leinonen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Ei mitään menetettävää – Härtelön tarina
Francesca Åström, Co-Founder Lipasu Oy

Viennin askeleet ja apurit
Ylitarkastaja Saara Lönnroth, Ruokavirasto, vientijaosto

12.00 -13.00 Tauko, tarjolla kahvia suolaisen kera klo 12.30 alkaen

Elintarviketeollisuuden vuosiseminaari klo 13 – 15.15

iltapäivän puheenjohtajana toimii kehittämispäällikkö Katri Lehtonen, työ- ja elinkeinoministeriö

13.00

Hyvää huomista, elintarvikeala! Toimialaraportin ja pk-elintarvikeyritysbarometrin julkaisu
Toimialapäällikkö Leena Hyrylä, Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Elinkeinopolitiikka kasvun mahdollistajana
Teollisuusneuvos Sampsa Nissinen, TEM

Menestyvä elintarvikeala luo menestystä Suomelle
Toimitusjohtaja Pia Pohja, Elintarviketeollisuusliitto ry

Suomen elintarvikevienti kasvu-uralla – mahdollisuudet maailmalla
Global opportunity leader Lili Lehtovuori, Business Finland/Food from Finland

Innovaatiolla ja kansainvälistymisella kasvuun, Kaslinkin kehityksen vaiheet
Toimitusjohtaja Jyrki Karlsson, Kaslink Oy

Keskustelua ja tilaisuuden yhteenveto
Kehittämispäällikkö Katri Lehtonen, työ- ja elinkeinoministeriö

15.15 Tilaisuus päättyy

Tervetuloa!

Ohjelma pdf:nä

Kutsu pdf:nä

Lisätietoja:
Projektipäällikkö Päivi Töyli, paivi.toyli@utu.fi
Kehittämispäällikkö Heidi Valtari, heidi.valtari@utu.fi
Toimialapäällikkö Leena Hyrylä, leena.hyryla@ely-keskus.fi
Kehittämispäällikkö Katri Lehtonen, katri.lehtonen@tem.fi

Ruokasektorin koordinaatiohanke
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa 2014-2020 toteuttavan ruokasektorin koordinaatiohankkeen tavoitteena on tehostaa ruokasektorin kehittäjien ja yrittäjien keskinäistä yhteistyötä ja aktiivisuutta kehittämistoiminnoissa. Hankkeessa panostetaan a) yhteistyöhön ja yhteispeliin sekä yhteisten kokonaisuuksien rakentamiseen, b) maaseudun kehittämisohjelman kohderyhmässä saavutettujen tulosten ja vaikutusten esiin nostamiseen yritys- ja hanketason lisäksi ohjelman vaikuttavuuden tasolla sekä c) ruokasektorin toimijoiden yhteistyöllä lisäarvotuotteiden kehittämisen tukemiseen. www.aitojamakuja.fi/ruokasektorin-koordinaatiohanke

TEM Toimialapalvelut
Toimialapalvelu on asiantuntijatoiminto, joka kokoaa ja tuottaa tietoa liike-elämän toimintaympäristöstä yritysten ja toimijoiden päätöksenteon pohjaksi. Toiminnan tavoitteena on tukea yritysten menestymistä, kasvua ja kansainvälistymistä. www.tem.fi/toimialapalvelu

 

 

Details

Date:
27.11.2019
Time:
09:00 - 15:15

Venue

Helsinki, Paja
Mariankatu 9
Helsinki,
+ Google Map