Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

Lähiruokamessut Elimäellä

la 12. syyskuun @ 10:00 - su 13. syyskuun @ 16:00

Lähiruokamessut järjestetään nyt toista kertaa Kallioniemen lavalla Kymijoen rantapenkalla. Ensimmäisellä kerralla havaitut pikkuhaasteet on nyt taklattu, mm valaistusta lisätty ja etäparkki siirretty parempaan paikkaan. Viime vuoden kokemukset myös avasivat silmiä uusille mahdollisuuksille. Paikka on messuille oivallinen!

12.-13.9. klo 10-16

Tämän vuoden teemana on HERKKUJA LUONNOSTA. Meillä suomalaisilla on etuoikeus olla niin lähikosketuksissa luonnon kanssa, vain muutaman askeleen päässä, myös kaupungeissa. Lisäksi perimätieto luonnontuotteiden keruusta ja hyödyntämisestä elää edelleen vahvana. Meillä on suorastaan velvollisuus pitää tuo osaaminen elävänä osana kansanperinnettämme. Osa tästä osaamisesta ei sovi EU:n tiukkoihin sääntöihin kaupallisista tuotteista, joten on vielä tärkeämpää siirtää tätä aineetonta rikkautta tuleville polville hyödynnettäväksi. Jokainen voisi luvata itselleen opetella yhden uuden hyötykäytön luonnon antimista joko keruun, ruuan tai vaikka pesuainekäytön muodossa. Messuille on tänä vuonna koottu erilliselle alueelle useita eri työnäytöksiä ja tiedotusta aiheeseen liittyen. Lisäksi reseptikilpailu on palannut ohjelmaan.

Katso lisätietoja!

Tiedot

  • Alkaa: la 12. syyskuun @ 10:00
  • Loppuu: su 13. syyskuun @ 16:00