Tuotekortista apua pienyrittäjien ja kaupan yhteistyöhön

Oululainen suklaapuoti ChocoSomnia-yritystä pyörittävä Riikka Ojanen kuuli tuotekortista, kun hän oli menossa tukkureiden tapaamiseen. Siellä kerrottiin kortista ja siitä, miten siitä olisi yritykselle hyötyä.

– Aluksi ajattelin, että se olisi joku pikkuinen lappu siinä tuotteen vieressä, mutta kun ryhdyin täyttämään sitä, huomasin että se olikin hyvin yksityiskohtainen, Ojanen kertoo.

Hän kehuu, että tuotekortin täyttäminen auttoi häntä jäsentelemään tuotteiden tietoja paremmin. Ne kohdat, jotka Ojasen tuotteille ei tuntunut oleellisilta, hän jätti täyttämättä.

– Varsinkin kortin lopussa oli joitakin paino- ja mittajuttuja, niin minulle jäi vähän epäselväksi, tarkoittiko se esimerkiksi pelkän pakkausmateriaalin painoa, vai painoa sisällön kanssa.

ChocoSomnia valmistaa vuodenaikojen mukaan vaihtuvia suklaamakuja. Ojanen pitää eritysesti uusien makujen kehittelemisestä. Suklaatuotteiden lisäksi yritys järjestää suklaatastingeja, joissa asiakkaat pääsevät maistelemaan suklaita ja kuulemaan suklaatietoutta.

Ojasen mukaan tuotekortin täyttäminen auttaa yrittäjää jäsentelemään niin omaa kohderyhmäänsä kuin tuotteitaan tarkemmin. Kysymyksiin vastatessa yrittäjä saattaa hahmottaa jotain sellaista, jota ei ole aikaisemmin tullut ajatelleeksi.

– Kun omien tuotteiden kanssa on tekemisissä joka päivä, niin sitä vähän sokaistuu omalle jutulle. Ei välttämättä aina erota sitä, mikä on se oma erikoisuuteni, Ojanen summaa.

Ojasesta olisi mielenkiintoista kuulla esimerkiksi tukkutoimittajilta, miten he ovat ottaneet tuotekortin vastaan.